Verkkouutiset

Eduskunnan täysistunnossa käytiin torstaina läpi opposition tarjoamia talousvaihtoehtoja ensi vuodelle. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Sanna Marinin lausuntoa ihmetellään: Millaista matematiikkaa hallitus harjoittaa?

Tieteen ja tutkimuksen kokonaisrahoitus kääntyy merkittävään laskuun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ihmettelee pääministeri Sanna Marinin (sd.) näkemystä vuosien 2022-2023 tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksen tasosta.

Mykkänen totesi torstaina täysistunnossa, että tieteen rahoitus kääntyy vuonna 2022 laskuun ja julkisen talouden suunnitelmassa hallitus on kohdentanut tieteeseen historialliset leikkaukset vuodelle 2023. Mykkänen kysyi täysistunnossa, hyväksyykö hallitus valinnan leikata tutkimuksesta.

Pääministeri Sanna Marinin mukaan hallitus on sitoutunut siihen, että ”rahoituksen osuutta nostetaan neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä”.

– Tämä on erittäin kunnianhimoinen tavoite ja se tulee vaatimaan noin 200 miljoonaa euroa julkista rahoitusta lisää joka vuosi. Sen vuoksi olemme käynnistäneet parlamentaarisen työn, jossa haemme parlamentaarista yhteisymmärrystä sille, että nämä panokset tullaan tulevina vuosina tekemään vuoteen 2030 mennessä, Sanna Marin vastasi kyselytunnilla torstaina.

– Seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa niiden puolueiden jotka neuvottelevat, on ratkaistava ja toivottavasti ne puolueet, jotka noissa neuvotteluissa ovat, sitoutuvat siihen, että tämä lisärahoitus tulee seuraavalla hallituskaudella. Ja toivottavasti saamme parlamentaarisen yhteisymmärryksen siitä, että 2030 tämä rahoitus järjestyy.

Mykkänen pitää vastausta kummallisena.

– Lähinnä pukkaa kyselytunnin jäljiltä mieleen kysymys, että onko pääministerillä parempaa tietoa hallituksen kaatumisesta, kun hän vastasi selvään kysymykseeni vuosien 2022 ja 2023 T&K-rahoista viittaamalla seuraaviin hallitusneuvotteluihin @JouniOvaska …?, Mykkänen kysyy ja viittaa keskustan kansanedustaja Jouni Ovaskan kyselytunnin aikana tekemään päivitykseen.

– Huolettaa minkälaista matikkaa hallitus harjoittaa, kun Sanna Marin väitti kyselytunnilla hallituksensa nostavan T&K-rahoituksen tasoa eikä tunnistanut TÄLLÄ VAALIKAUDELLA tulevaa tiputusta alle 2019 aloitustason?, Hän kysyy ja viittaa jakamaansa Tilastokeskuksen kuvaajaan.

LUE MYÖS:
Sanna Marin kokoomukselle: Tulen pitämään huolta, että muistan lupauksenne (VU 2.12.2021)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)