Verkkouutiset

Valtiovarainministeri Annika Saarikko, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, pääministeri Sanna Marin, opetusministeri Li Andersson ja sisäministeri Maria Ohisalo. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sanna Marin: Viisikolla yhteinen näkemys veroista

Annika Saarikon mukaan pöydällä on opiskelijoihin, eläkeläisiin ja maahanmuuttoon liittyviä nopeita työllisyystoimia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus on aloittanut kaksipäiväiseksi tarkoitetun budjettiriihensä Helsingin Säätytalolla.

Valtion ensi vuoden talousarvion lisäksi pöydällä on muitakin kysymyksiä, joista hallituspuolueiden puheenjohtajien viisikko on keskustellut jo useita päiviä.

– Keskeisimpiä auki olevia asioita ovat ilmastoon liittyvät päätökset ja sen lisäksi työllisyyskysymykset ovat sellaisia, jotka vielä nousevat viisikon keskusteluun, Sanna Marin kertoi toimittajille juuri ennen neuvotteluiden alkua.

Budjetin puolella viisikolla on Marinin mukaan yhteinen näkemys veroista.

– Olemme saavuttaneet hyvin lähelle yhteisen näkemyksen ja moni asia on edennyt, Marin sanoi.

Hallitus päätti keväällä kehysriihessään, että syksyn budjettiriihessä päätetään 100-150 miljoonalla eurolla julkista taloutta vahvistavista veroratkaisuista. Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi, että keväällä sovitun verokokonaisuuden yksityiskohdat ovat tarkentuneet.

– Kokonaisuus itsessään on vielä kesken, Saarikko sanoi.

Myös Marin sanoi, että ennen kuin kokonaisuus on kasassa, kaikki on vielä pöydällä.

Kehysriihessä sovittiin muun muassa, että budjettiriihessä linjataan t&k-kannustimesta ja mahdollisuudesta uudistaa ulkomaisten ja muiden osinkoverosta vapautettujen yhteisöjen osinkojen verotusta. Lisäksi yhteisö- ja osinkoverotuksen rakennemuutosta selvitetään ja ulkomaisten sijoittajien verovelvollisuutta laajennetaan.

Myös kotitalousvähennystä korotetaan ja korvausprosenttia nostetaan.

Päästövähennyksistä päätökset riihessä

Marinin mukaan hallituksen tavoitteena on päättää riihessä koko 11 miljoonan hiilidioksiditonnin edestä päästövähennyksistä.

– Kyllä meidän on tarkoitus päättää siitä gäpistä, mikä meillä on ilmastotoimien osalta. Tästä me olemme keskustelleet ja käyneet yhteistä näkemystä läpi ja sen lisäksi työllisyysasioitakin on pöydällä, Marin vastasi.

Marin lisäsi, että hallitus sopi viime kevään kehysriihessä, että työllisyyspäätöksiä tehdään 110 miljoonan euron edestä tällä hallituskaudella.

Myös vahvisti, että työllisyyspäätökset tehdään hallituskauden aikana, eikä tämän syksyn budjettiriihessä. Saarikko totesi, että julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla vahvistavien rakenteellisten työllisyystoimien lisäksi tarvitaan nopeavaikutteisia työllisyystoimia.

– Pöydällä on opiskelijoihin, eläkeläisiin, työperäiseen maahanmuuttoon liittyviä kannustavia kysymyksiä siihen, miten työn vastaanottaminen olisi nykyistä helpommin mahdollista ja myös työperäisen maahanmuuton näkökulmasta työvoiman vahvistaminen, Saarikko sanoi.

Kansliapäälliköt ovat etsineet nopeavaikutteisia työllisyyskeinoja valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen johdolla yritysten työvoiman saatavuuden parantamiseksi.

Verkkouutisten tietojen mukaan pöydällä on ainakin opintotuen tulorajojen nosto. Eläkeläisten osalta on puhuttu verokannustimesta, joka kannustaisi eläkeläisiä tekemään keikkatöitä.

Budjetin osalta Saarikko kertoi, että kaikkien ministereiden kanssa on käyty kahdenväliset keskustelut ja poimittu eri ministeriöiden ykköstavoitteet.

– Esimerkiksi poliisien asia, samoin hoitovelka isona teemana on ollut pöydällä viime päivien keskusteluissa, Saarikko sanoi.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) sanoi olevansa luottavaisia sen suhteen, että hallitus pystyy päättämään 11 miljoonan hiilidioksiditonnin päästövähennyksistä.

– Tämä on vasemmistoliitolle ehdoton prioriteetti tässä riihessä ja monet ilmastoon liittyvistä kysymyksistä kytkeytyvät suoraan budjettiin tai verotukseen. On ihan loogista, että me neuvottelemme ilmastotoimista budjettiriihessä, Andersson sanoi.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoi, että keskusteluissa on päästy hyvin eteenpäin.

– Uskon, että meiltä yhteistä näkyä tulevaan löytyy, Ohisalo sanoi.

Pääministeri Marin ennakoi, että viisikon neuvottelut jatkuvat tänään pitkään iltaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)