Verkkouutiset

Sanna Marin: Tähän on tultava loppu

SDP vaatii kiusaamisen vastaista ohjelmaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin vaatii loppua epäasialliselle käytökselle ja kiusaamiselle. Marin puhui tänään SDP:n kuntavaaliohjelman julkistustilaisuudessa.

– Viime aikoina olemme lukeneet kertomuksia siitä, miten moni jää politiikasta pois koska yhteisten asioiden hoitamisesta ja keskustelusta on tullut epäasiallista.

– Tähän on tultava loppu. Voimme olla eri mieltä, mutta jokaista ihmistä tulee kunnioittaa. Meidän on pysähdyttävä miettimään, minkälainen yhteiskunta haluamme yhdessä olla, Marin sanoi.

Koulukiusaamiseen SDP haluaa puuttua kiusaamisen vastaisella toimenpideohjelmalla.

– Kiusaamiseen ja väkivaltaan puuttuminen on meidän jokaisen vastuulla. Koulujen on oltava turvallisia paikkoja kaikille ja myös vapaa-ajalla tapahtuvaan häirintään ja kiusaamiseen on puututtava heti, on kyse sitten fyysisestä, henkisestä tai sähköisessä maailmassa tapahtuvasta väkivallasta.

Perheiden hyvinvointia SDP haluaa parantaa laajentamalla neuvoloiden palveluita koko lapsuuden ja nuoruuden ajalle.

Marin nosti puheessaan esiin myös omaishoidon ja omaishoitajat.

– SDP haluaa, että omaishoidon kriteerit yhdenmukaistetaan koko maassa. Omaishoidon tuen määrää on tarkistettava ja siihen on varattava riittävät resurssit. Omaishoito ei saa johtaa tilanteeseen, jossa kotiin tuotavia palveluita karsitaan omaishoitajan vuoksi. Palveluiden on tuettava omaishoitoa tehokkaasti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)