Verkkouutiset

Sanna Marin. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Sanna Marin: Rajoitusten nopeampaa purkamista harkittava

Pääministerin mukaan hallitus arvioi rajoitusten välttämättömyyttä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan hallitus tulee arvioimaan nykyisten rajoitusten välttämättömyyttä.

– Matalariskisten kulttuuri- ja urheilutilaisuuksien avaamista koronapassilla sekä ruokaravintoloiden aukiolon laajentamista on harkittava aiemmin arvioitua nopeammassa aikataulussa, Marin toteaa Twitterissä.

Marinin mukaan hallitus on sopinut jo aiemmin, että lasten ja nuorten harrastustoimintaa koskevista suosituksista ja korkeakoulujen etäopetussuosituksesta luovutaan tammikuun lopussa.

Myös muut hallituksen ministerit ovat ottaneet tänään kantaan koronarajoituksiin.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) vaatii, että kulttuuri- ja tapahtuma-alaan kohdistuvia rajoituksia tulee purkaa heti, kun se on mahdollista. Anderssonin mukaan arviointi olisi ajankohtaista esimerkiksi teatterien ja istumapaikallisten konserttien osalta.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan ravintoloiden rajoituksia tulisi purkaa asteittain mahdollisimman pian.

– Tässä tilanteensa olisi perusteltua laajentaa ruokaravintoloiden aukioloaikoja, Lintilä toteaa Twitterissä.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suositteli tänään Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että se purkaisi matalariskisiä tiloja koskevat sulut 1. helmikuuta 2022 alkaen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)