Verkkouutiset

Sanna Marin: Pohjustimme turvapaikkojen uudistusta

Pääministerin mukaan EU:ssa on kiinnitetty huomiota tarpeeseen jakaa vastuu tasaisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Sanna Marin (sd.) pitää Suomen puheenjohtajuuskautta kokonaisuudessaan onnistuneena.

Sanna Marinin mukaan Suomen puheenjohtajuuskausi osui ”erilaisen Euroopan unionin aikaan”. Suomen puheenjohtajakausi aikaistui puolella vuodella Iso-Britannian brexit-kansanäänestyksen seurauksena ja EU-neuvoston johtovastuu otettiin hetkellä, jolloin uusi Euroopan parlamentti oli järjestäytymässä ja vanha komissio väistymässä.

Eduskunnalle puheenjohtajuuskaudesta ilmoituksen antaneen pääministerin mukaan haasteellinen tilanne saatiin kuitenkin käännettyä lopulta eduksi.

– Koska lainsäädäntöehdotuksia oli käsittelyssä muita puheenjohtajakausia vähemmän, saatoimme keskittyä tulevaisuutta luotsaaviin keskusteluihin neuvostossa, Sanna Marin sanoi keskiviikkona eduskunnalle..

– Saimme näistä tulevaisuuskeskusteluista tärkeitä askelmerkkejä uudelle komissiolle, esimerkiksi kestävästä kasvusta, hyvinvointitaloudesta ja tasa-arvosta.

Sanna Marinin mukaan ehkä Suomen suurimpia edistysaskeleita oli EU:n aseman edistäminen globaalina ilmastojohtajana. Suomella oli puheenjohtajuuskaudellaan neljä painopistettä, joiden tavoitteiden pääministeri arvioi edenneen hyvin.

Suomi johti muun muassa keskustelua Albanian ja Pohjois-Makedonian jäsenyysneuvottelujen avaamisesta.

– Lisäksi Suomen johdolla keskusteltiin maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kehittämisestä kokonaisvaltaisesti ja pohjustimme omalta osaltamme yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän uudistusta. Keskustelua käytiin esimerkiksi Dublin-järjestelmän uudistuksesta. Huomiota kiinnitettiin tarpeeseen jakaa vastuu tasaisesti ja tukea muuttopaineen kohteena olevia maita yhteisin toimin, Sanna Marin sanoi.

Suomi jatkaa Sanna Marinin mukaan aktiivista EU-vaikuttamista jäsenmaana puheenjohtajuuskauden jälkeen. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla keskitytään hänen mukaansa etenkin EU:n tulevaan monivuotiseen rahoituskehykseen sekä EU:n ja Iso-Britannian suhteisiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)