Verkkouutiset

Sanna Marin. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Sanna Marin maaliskuussa 2020: Kriisissä ei kyseenalaisteta viranomaisia

Pääministeri arvosteli viime viikolla aluehallintoviraston ratkaisua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Sanna Marin (sd.) teroitti viime vuoden maaliskuussa, ettei viranomaisten tekemiä ratkaisuja tule kyseenalaistaa koronakriisissä.

– Kriisiaika ei ole se hetki, jolloin kyseenalaistetaan toimivaltaisten viranomaisten osaaminen ja kyky, tai uudistetaan johtamisen rakenteen, Marin muun muassa totesi.

Julkisuudessa keskusteltiin tuolloin Helsinki-Vantaan lentokentän epäonnistuneista koronatoimista ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön esittämästä ”koronanyrkistä”.

Nyt pääministeri ja muu hallitus ovat kyseenalaistaneet äänekkäästi viranomaisen koronaratkaisun.

Ministerit ovat Marinin johdolla suhtautuneet varsin kriittisesti viime viikon lopulla tulleeseen Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen, jolla se kiristi pääkaupunkiseudun kokoontumisrajoituksia.

Rajoitusten katsottiin iskevän lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Marin kertoi pian päätöksen jälkeen, että STM tulee antamaan AVI:lle ohjauskirjeen, jossa painotetaan lasten ja nuorten panemista etusijalle sekä esitetään turvavälivaatimuksesta luopumista ja sen korvaamista muun muassa maskeilla. Hallituksesta kerrotiin myös, että asia ratkotaan ”tarvittaessa lakimuutoksella”.

Pääministerin aiempaan linjaan viranomaisten arvostelusta on kiinnittänyt huomiota Lapin yliopiston prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpää.

– Onko liikaa toivoa, että edes valtioneuvoston jäsenet noudattaisivat johtajansa viisasta ohjetta ja lopettaisivat aluehallintovirastojen kritisoimisen kriisin aikana, Vuorenpää tviittaa.

”Alas ampumista”

Asiantuntijat ovat kummeksuneet hallituksen viranomaispäätökseen kohdistamaa arvostelua. Esimerkiksi Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Soile Lahti arvosteli päätöksen ”alas ampumista” Twitterissä perjantaina, ja totesi ratkaisun perustuvan tartuntatautilakiin ja noudattavan hallituksen strategiaa ja STM:n ohjausta.

Samalla linjalla oli myös Itä-Suomen yliopiston sosiaalioikeuden yliopistonlehtori, valtiosääntöasiantuntija Pauli Rautiainen. Hän totesi Iltalehdelle, että viranomaisen päätös oli juurikin hallituksen koronastrategian ja sosiaali- ja terveysministeriön linjausten mukainen.

Rautiainen ei ymmärtänyt pääministerin viranomaiseen kohdistamaa arvostelua ja arvioi Marinin suorastaan valehdelleen.

– Sanoisin, että pääministeri valehteli. Tämä aluehallintoviraston päätös on täsmälleen STM:n ohjauskirjeen mukainen, joka on täsmälleen valtioneuvoston periaatepäätöksenä eli kaikkien ministerien eli pääministerin johdolla hallituksen vahvistaman hybridistrategian ja sen toimeenpanosuunnitelman mukainen, hän sanoi IL:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)