Verkkouutiset

Sanna Marin: Koronajohtajan lausunto ei edusta hallituksen linjaa

Pääministerin mukaan hallitus pyrkii siihen, ettei virus leviäisi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan sosiaali- ja terveysministeriön koronatoimista vastaavan johtajan Pasi Pohjolan lausunto ei edusta hallituksen ajattelua.

Pohjola esitti Helsingin Sanomien haastattelussa, että koronaviruksen on levittävä väestössä, jotta poikkeustoimien oikeudelliset perusteet säilyisivät.

– Jos tautia ikään kuin lähdettäisiin tukahduttamaan ja saataisiin kutakuinkin tartunnat häviämään Suomesta, silloin vääjäämättä jouduttaisiin myös purkamaan rajoitustoimenpiteitä. Esimerkiksi valmiuslain tai tartuntatautilain mukaisia perusteita toimenpiteille ei enää olisi. Se tarkoittaisi sitä, että rajat jouduttaisiin avaamaan ja helmikuun kaltainen taudin maahantulo ja leviäminen lähtisivät uudelleen käyntiin, STM:n Pasi Pohjola sanoi HS:lle.

Pääministeri kiistää Pohjolan väitteen.

– STM:n Pohjolan lausunto ei edusta hallituksen linjaa tai ajattelua. Hallituksen tavoitteena on estää viruksen leviämistä yhteiskunnassa ja siksi rajoitustoimia on tehty ja on edelleen voimassa, pääministeri Sanna Marin kommentoi Twitterissä.

– Vahvistamme testaa, jäljitä, eristä ja hoida -toimintamallia, jotta virus ei leviäisi, hän jatkaa.

– Valmiuslaki on käytössä, jotta voimme varmistaa riittävät toimet ihmisten hengen ja terveyden suojelemiseksi, Sanna Marin tviittaa.

Kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin toteaa Twitterissä Pohjolan lausunnosta, että ”ei voi olla näin. Poikkeusoloista on pyrittävä eroon, eikä hallituksen toimia saa ohjata pyrkimys pitää yllä niiden edellytyksiä. Sitä paitsi rajojen ns. ’sulkemisella’ ei ole mitään tekemistä valmiuslain kanssa”.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)