Silloinen opiskelija ja aloitteleva demaripoliitikko Sanna Marin kirjoitti kymmenen vuotta sitten eli helmikuussa 2011 blogiinsa kokemuksistaan siitä, miten häntä on SDP:ssa kohdeltu naisena.
– Tunnistan jaon sukupuolittuneista politiikan toimintasektoreista omista kokemuksistani. ”Sua varmaan kiinnostaisi mennä puoluekokouksessa tuohon sosiaali- ja terveysasioita käsittelevään jaostoon.” kuulin useita kertoja kun Pirkanmaalla päätettiin puoluekokousdelegaatiomme edustuksista eri työryhmiin. Kannustukset tiettyjen politiikanlohkojen suuntaan viestivät edelleen voimissaan olevasta roolijaosta yhteiskunnallisella kentällä, Sanna Marin protestoi blogissaan.
– Mutta hetkinen, enhän minä lähtenyt tähän leikkiin keräämään nuorisosympatiaa itseäni vanhemmilta vaan puhumaan asiaa ja muuttamaan maailmaa, 25-vuotias Marin totesi.
Hänen mukaansa ”naispoliitikot kuvataan arjen asiantuntijoina ja henkilökuvia kirjoitetaan yksityiselämän ja ihmissuhteiden näkökulmasta. Miespoliitikkojen henkilöhaastatteluissa korostuu asiantuntemus sekä yhteisten asioiden hoito ja yksityiselämää käsitellään lähinnä heidän puolisoidensa kautta”.
– Sukupuolittuneen politiikan haaste ei omalla kohdallani ole niinkään kanssaihmisten arviot poliittisesta roolistani vaan kokemani vapauden puute reagoida sukupuoleeni liittyviin odotuksiin. Etenkin toisten naisten edessä koen vaikeaksi ilmaista, etteivät politiikan sisältökysymysten prioriteettini liity ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspolitiikkaan, vanhustenhuoltoon tai muihin hoivakeskeisiin sektoreihin. Pelkään leimaa kylmästä ja kovasta naisesta, Marin pohti.
