Verkkouutiset

Sanna Lauslahti: Kaikilla koulutusasteilla on nyt aika kysyä, mitä voisi tehdä toisin

Kokoomuksen eduskuntaryhmän mukaan koulutusta ei voida kehittää antamalla rakenteiden olla ja ottamalla lisää velkaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Koulutussäästöjen onnistunut toimeenpano edellyttää rakenteellisia uudistuksia kaikilla koulutusasteilla. Muutokset on tehtävä yhdessä koulutuskentän osaajien kanssa”, kansanedustaja Sanna Lauslahti totesi kokoomuksen ryhmäpuheessa tiistain välikysymyskeskustelussa eduskunnassa.

”Meillä on mahdollisuus olla joko etunojassa rakentamassa uutta tulevaisuutta tai jäädä muutoksen jalkoihin”.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä korostaa hänen mukaansa, että koulutukseen kohdistuvien säästöjen toimeenpano on tehtävä siten, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän vahinkoa opetukselle ja tutkimukselle.

”Kaikilla koulutusasteilla on nyt aika kysyä, mitä voisi tehdä toisin. Eduskuntaryhmä alleviivaa, että koulutuksen kehittäminen ei voi tapahtua siten, että annetaan rakenteiden olla ja otetaan uutta velkaa”.

”Haluamme olla mukana kehittämässä suomalaista koulutusta ja turvata jokaisen nuoren mahdollisuuden oppimiseen, aina laadukkaasta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Suomalaiset opettajat ja opiskelijat ansaitsevat parasta”, Lauslahti sanoi.

Esimerkiksi peruskouluissa vauhditetaan digitalisaatiota, monipuolistetaan kieltenoppimista ja vahvistetaan liikkuvaa elämäntapaa. Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä taas vahvistetaan innovaatioiden kaupallistamiseksi.

Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa puolestaan puretaan normeja ja toteutetaan laaja reformi.

”Pienelle maalle korkea osaaminen on elinehto kansainvälisessä kilpailussa pärjäämiselle. Tulevaisuudessa menestymme vain, mikäli onnistumme muuntamaan osaamistamme vauhdilla muuttuvan ympäristön vaateita vastaavaksi”, Lauslahti totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)