– Toisin kuin (Sampo) Terho esitti, asumisoikeusjärjestelmä kehitettiin jo 1980-luvun lopulla. Motiivina oli saada nuorille lapsiperheille kohtuuhintaisia asuntoja aikana, jolloin asuntojen hinnat kohosivat ennennäkemättömällä tavalla. Järjestelmää kehittämässä oli laajasti niin opiskelijajärjestöjä, poliittisia toimijoita kuin Terhon mainitsemia rakennuttajayhtiöitä, Asokotien toimitusjohtaja Jari Riskilä kirjoittaa blogissaan.
Hän muistuttaa, että 1990-luvulla kohtuuhintaisia asuntoja tuotettiin jopa tuhansia vuosittain.
– Näin asumisoikeusasuntojen ja valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon avulla pelastettiin suomalainen rakennusala konkursseilta ja suurtyöttömyydeltä. Mutta sen takia ei ASO-järjestelmää kuitenkaan alun perin luotu, vaan vastaukseksi kohtuuhintaisten asuntojen tarpeeseen.
Riskilän mukaan Terhon olisi kannattanut tarkastaa, että myös yhdistysmuotoinen asumisoikeusasuntojen omistaminen tuli mahdolliseksi jo vuonna 1995.
– Jostain syystä asuntoja ei kuitenkaan ole syntynyt sitä kautta kuin kourallinen. Todennäköisesti syy on siinä, että rakennuttajayhtiöiden kautta saatava asumisoikeusasunto on asukkaalle niin paljon helpompi ja riskittömämpi tapa hankkia koti.
Terho myös kirjoitti, että ASO-asuntojen asumiskustannukset voivat olla jopa korkeammat kuin yksityisillä vuokramarkkinoilla. Riskilän mukaan väitteen osoittaa vääräksi ARA:n viime marraskuussa julkaisema tutkimus.
Sen mukaan asumiskustannukset ASO-asunnoissa ovat markkinavuokriin verrattuna jopa yli 15 prosenttia matalammat muun muassa pääkaupunkiseudulla, jossa sijaitsee suurin osa asumisoikeusasunnoista. Kuopiota lukuun ottamatta kustannukset ovat jopa ARA-vuokra-asuntojen vuokria matalammat.
– Asukkaille siis tarjotaan alkuperäisen tavoitteen mukaista kohtuuhintaista asumista, ja omistajayhtiöt ovat voitonjakorajoitteisia. Vastikkeissa ei siis makseta osinkoja omistajille, kuten Terho väittää liittäessään ”yhden suurimman asumisoikeusasuntoja hallinnoivan yhtiön” VVO:n (nyk. Kojamo) maksamiin miljoonaosinkoihin, Riskilä toteaa.
Suurimman asumisoikeusasuntoja omistavan yhtiön, Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy:n (Asokodit), omistajana on Asuntosäätiö sr, joka osti yhtiön jo vuonna 2014 sen silloisilta omistajilta VVO:lta ja Satolta. Asuntosäätiön taustalla ovat Väestöliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Vuokralaiset VKL, Invalidiliitto ja SAK.
– Perustajajärjestöjen yksi keskeinen arvotekijä on, ettei säätiö tulouta toiminnasta kenellekään osinkoja, vaan kaikki mahdollinen ylijäämä käytetään sääntöjen mukaan toiminnan kehittämiseen, Riskilä huomauttaa.
– Ministeri Terhon blogin sisältämien useiden asiavirheiden vuoksi herää epäilys, että ministeri on tullut harhaanjohdetuksi. Tai sitten syyt löytyvät silkasta populismista, Riskilä toteaa.
Yhdestä asiasta Riskilä kuitenkin on Terhon kanssa samaa mieltä.
– Asokodit ja sen omistava Asuntosäätiökin haluavat, että asukkaiden asumisturva säilyy myös lakia uudistettaessa. Se on perusasia, josta ei saa tinkiä.
Virheisiin kiinnitti huomiota myös Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n varapuheenjohtaja Maarit Toveri. Hänen mukaansa kolumnin ongelmat voi kiteyttää Terhon tekstin kohtaan:
”Nykyään lähes jokainen asumisoikeusasunto on rakennuttajayhtiöiden omistuksessa, vaikka niiden tekemät pääomasijoitukset kohteisiin ovat minimaalisen pieniä. Kaiken lisäksi ASO-kohteiden asumiskustannukset voivat olla jopa korkeammat kuin yksityisillä vuokramarkkinoilla.”
Toveri toteaa olevan totta, että rakennuttajayhtiöiden pääomat rakennuksissa ovat pieniä.
– Asukkaiden suorittamaa asumisoikeusmaksua ei kuitenkaan voi pitää pääomasijoituksena, koska toisin kuin pääoma, se on turvattu. Asukas maksaa 15 prosenttia asunnon hinnasta saadakseen asumis- eikä omistusoikeuden, ja hän saa sijoituksensa pois muuttaessaan takaisin rakennuskustannusindeksillä korjattuna. Koska maksuun ei kohdistu sijoituksen menettämisen uhkaa, sitä ei voi verrata pääomaan.
Niin ikään Toveri huomauttaa, että järjestelmä ei ole asukkaille kallis.
– Asumisoikeusasuminen on kannattavaa erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa asumisoikeusasunnon käyttövastikkeen ero markkinavuokriin on merkittävä. Suurin ero on Helsingissä, jossa asumisoikeudesta maksettava käyttövastike oli vuonna 2017 keskimäärin 34 prosenttia markkinavuokria edullisempi. Vantaalla käyttövastike oli 22 prosenttia ja Espoossa 20 prosenttia markkinavuokria edullisempi.
– Koska ASO-tuotanto keskittyy suuriin kaupunkeihin, tämä on oleellinen tieto. Se, että pienellä muuttotappiopaikkakunnalla voi olla muutama asunto, johon tämä ei päde, ei oikeuta kritisoimaan koko järjestelmää, Toveri toteaa.
LUE MYÖS:
Siniset eivät hyväksy ASO-asukkaiden asumisturvan heikennyksiä
Siniset uhkaa kaataa ASO-järjestelmän uudistuksen
