Verkkouutiset

Sampo Terho väläyttää EU-kansanäänestyksestä kynnyskysymystä PS:lle

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho peräänkuuluttaa hallituksen turvapaikkapoliittisen ohjelman toteuttamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nykyinen hallitusohjelma kelpaa perussuomalaisten puheenjohtajaksi pyrkivälle kansanedustajalle Sampo Terholle, mutta hän edellyttää, että sovituista asioista pidetään kiinni.

Terho pitää keskeisenä, että Suomi poistaa EU-normien puitteissa kaikki vetotekijät, jotka houkuttelevat perusteettomia turvapaikkahakemuksia.

– Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi perheenyhdistämissäännösten toteuttamista hallituksen turvapaikkapoliittiseen ohjelmaan kirjatulla tavalla, Terho sanoi tänään kertoessaan puheenjohtajaehdokkuudestaan.

Terho aikoo kiinnittää huomiota turvapaikanhakijoiden EU:n sisäisten siirtojen epäreiluun toteutumiseen.

Työllisyys- ja talouspolitiikassa Terho sanoi tulevansa tukemaan voimakkaasti hallituksen ”vastuullista politiikkaa, joka on jo kääntänyt Suomen talouden ja työllisyyden suunnan”.

EU-kansanäänestyksestä kentän linjaus

EU-politiikassa hän sanoi luovansa järkiperäistä keskustelua siitä, mitkä ovat jäsenyyden toteennäytetyt hyödyt ja haitat.

– Olen avoin sille vaihtoehdolle, että perussuomalaiset seuraavissa eduskuntavaaleissa tulevat vaatimaan Iso-Britannian tyylistä kansanäänestystä Suomen EU-jäsenyydestä.

Terhon mukaan tämä päätös on niin keskeinen perussuomalaisille ja Suomelle, että hän haluaa tehdä linjanvedon asiassa perussuomalaisten kenttää kuullen.

– Noin kahden vuoden aikana, mitä tätä vaalikautta on jäljellä, käymme syvällisen keskustelun puolueessa ja teemme tavalla tai toisella demokraattisen päätöksen siitä, otetaanko kansanäänestys merkittävänä asiana ja jopa kynnyskysymyksenä seuraavaan vaaliohjelmaamme, Terho kertoi.

Demokraattinen päätös tarkoittaa Terhon mukaan puoluevaltuuston tai puoluekokouksen päätöstä.

Ideologinen ohjelmatyö käyntiin

Terho kiteytti, että hänen johdollaan perussuomalaiset olisi edelleen isänmaallinen puolue.

– Meidän äänestäjämme arvostavat työtä, hyvinvointia, rehellisyyttä, suoraa puhetta, turvallisuutta, Terho listasi.

Keskeisiä kysymyksiä tulevat olemaan seuraavia vaaleja ajatellen EU-politiikka ja maahanmuuttopolitiikka sekä työllisyys ja talous.

Terho aikoo puheenjohtajana käynnistää ideologisen ohjelmatyön, joka kestää eduskuntavaalien 2019 alle saakka.

– Siinä uudistetaan puolueen ideologia vanhojen arvojen päälle.

Terhon mukaan ideologinen uudistus kunnioittaisi puoluedemokratiaa, jolloin jokainen pääsee vaikuttamaan puolueen suuntaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)