Verkkouutiset

Sampo Terho MT:lle: Sitoudumme rahoittamaan maataloutta

Eurooppaministerin mukaan EU:n vähentyviä maataloustukia on korvattava kotimaisilla avustuksilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terhon mukaan Suomen maataloussektoria tulee tukea, vaikka maatalouden osuus EU:n budjetissa onkin vähenemässä.

Hänen mukaansa siniset aikovat sitoutua maatalouden rahoituksen nykytasoon.

– Se ei ole mikään keskustelunaihe, vaan täysin välttämätöntä ja ehdoton periaate kansallisen olemassaolon näkökulmasta, Terho sanoo Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa.

Euroopan komission julkaiseman budjettiluonnoksen mukaan suorat maataloustuet olisivat laskemassa 5–11 prosenttia ensi vuosikymmenen puolella.

Sampo Terho puuttuisi tilanteeseen nostamalla kotimaisia maataloustukia.

Komission esitys on edellistä budjettia suurempi, mikä luo paineita jäsenmaksujen nostamiseksi. Siniset eivät kannata Suomen maksuosuuden lisäämistä, joten EU:n olisi löydettävä jostain säästöjä.

Terho ehdottaa EU:n aluekehityksen kansallistamista ja alueiden komitean lakkauttamista. Säästöjä voisi löytyä myös unionin hallinnosta.

Hänen mukaansa EU todennäköisesti myöntää jatkossa helpommin lupia kansallisille tuille.

– Näin on jatkunut rahoituskehyksestä toiseen. Tämä kuva mielessä kaikki puolueet tulevat hyväksymään, että tukia kansallistetaan jatkossa, Terho sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)