Sampo Terho. (Lehtikuva/Mikko Stig)

Sampo Terho: Jean-Claude Junckerilta väärä johtopäätös EU:n kriiseistä

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin puhe unionin tilasta sisälsi Eurooppa-ministeri Sampo Terhon (st.) mukaan väärän johtopäätöksen.

– Yleiskuva vaikuttaa siltä, että komission mielestä edelleen keskeisin ratkaisu Euroopan unionin ongelmiin on kasvattaa sen valtaa kansallisvaltioiden kustannuksella, Sampo Terho toteaa.

– Tämä on väärä johtopäätös EU:n viime vuosien kriiseistä. Tärkeintä EU:n kehittämisessä on kuunnella kansalaismielipidettä, joka torjuu liittovaltiokehityksen eli vallan keskittämisen ja taloudellisen yhteisvastuun kasvattamisen, hän jatkaa.

Erityisen vaarallisena Suomen kannalta Terho näkee esityksen, jossa kansallista päätöksentekoa rapautetaan enemmistömenettelyä kasvattamalla siten, että Suomen hallitus ei enää voisi päättää oman ulkopolitiikkansa tai verotuksensa suunnasta.

Samoin Terho pitää tarpeettomana ehdotusta EU:n valtiovarainministeristä ja suorastaan huonona ehdotusta yleiseurooppalaisista vaalilistoista.

– On epäselvää, mitä hyötyä EU:n valtiovarainministeristä olisi, ja symbolisesti uuden huippuviran perustaminen olisi askel väärään suuntaan. Samoin ehdotus yleiseurooppalaisista eurovaaliehdokkaista on torpattu jo aiemminkin moneen kertaan pienten maiden ehdokkaille epäedullisena, Terho sanoo

Positiivisina asioina puheessa Terho pitää puolustusyhteistyön edistämistä ja terrorismin torjuntaa. Myös uudet kauppasopimukset sekä sisämarkkinoiden kehittäminen saavat Eurooppa-ministerin siunauksen. Hyvää on sekin, että nyt jopa komissio torjuu Turkin EU-jäsenyyden.

Samoin Jean-Claude Juncker ilmoitti unionin aikovan tehostaa niiden siirtolaisten käännyttämistä, joilla ei ole edellytyksiä saada suojelua EU:sta. Tätä Terho pitää tervetulleena linjauksena.

Kommentit