Akatemiatutkija, paleoklimatologian dosentti J. Sakari Salosen teoksessa pohditaan globaaleja, katastrofaalisia uhkakuvia. Salonen katsoo samalla sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Geologisesta historiasta tunnetaan useita joukkotuhoja. Menneiden tuhoisien tapahtumien ohella kirjassa hahmotellaan tekijöitä, jotka saattavat uhata ihmiskuntaa tulevaisuudessa.
Maapallolla on kaikkiaan noin 1[nbsp]350 aktiivista tulivuorta. Varsinkin tulivuorista suurimmat, supertulivuoret, saattavat elää hiljaiseloa valtavan pitkiä aikoja.
Kun tutkijoiden aineistoja vertaillaan, niin supertulivuoren purkaus on noin kaksi kertaa todennäköisempi kuin yhtä suuren tuhon aiheuttavan asteroidin törmäys. Siten Salosen mukaan supertulivuori on kenties ihmiskunnan todennäköisimmin kohtaama uhkatekijä.
Vakavin tulivuorten aiheuttama uhka ihmiskunnalle on niiden vaikutus maapallon ilmastoon. Nykyisen Indonesian alueella olevan Toban superpurkaus 73[nbsp]000 vuotta sitten on ajateltu vaikuttaneen ihmisen evoluutioon ja lähes tappaneen koko ihmissuvun sukupuuttoon.
Tutkijat ovat laskeneet, että ihmisen kehityshistoriassa on geneettinen pullonkaula noin 50[nbsp]000–100[nbsp]000 vuotta sitten ja Toban purkaus sopii hyvin tämän aikajanan keskelle.
Katastrofielokuvien ansiosta epäilemättä kuuluisin maailman supertulivuorista on Yhdysvaltain Yellowstone. Yellowstonen alue on ollut jo pitkään aktiivinen, ja siellä on tunnistettu viimeisten kuudentoista miljoonan vuoden ajalta useita kymmeniä purkauksia, jotka olivat joko supertulivuorien kokoluokkaa tai sitä lähellä.
Harva mieltää Saksan vulkaanisesti aktiiviseksi alueeksi, mutta geologisen tutkimuksen valossa näyttää varmalta, että tälläkin alueella nähdään tulivuorenpurkauksia.
Saksan Eifel-vuoristossa seesteisen maiseman lomassa uinuu muinainen jätti, Laacher Seen tulivuori, joka purkautui viimeksi noin 12[nbsp]900 vuotta sitten. Tuolloisesta purkauksesta tulleet valtavat tuhkakerrokset tukkivat väliaikaisesti koko Rein-joen virtauksen. Lisäksi on mahdollista, että purkaus aiheutti jonkinasteisen vulkaanisen talven koko pohjoisella pallonpuoliskolla.
Salosen mukaan ei ole mitään syytä olettaa, että purkaus jäi viimeiseksi. Osoituksena vulkaanisesta aktiivisuudesta Laacher Seen järven pintaan kuplii hiilidioksidia, jota vapautuu kallioperän uumenissa piilevästä magmasäiliöstä.
Lohdullista on kuitenkin tietää, että Laacher See ei ole mikään maailmanlopun tulivuori. Laskelmien mukaan purkaus olisi yhtä voimakas kuin vuonna 1991 Filippiinien Pinatubon purkaus. Tiheästi asutussa Länsi-Euroopassa tällä olisi tietenkin vakavia seurauksia.
Yksikään tutkija ei voi antaa vastausta siihen, milloin seuraava superpurkaus kohdataan. Joka tapauksessa ei ole todennäköistä, että yksittäisen supertulivuoren purkaus kykenisi enää uhkaamaan ihmiskunnan selviytymistä.
Uhka avaruudesta
Suurin osa maapalloon törmäävistä asteroideista ja komeetoista ei pääse pinnalle saakka vaan tuhoutuu jo ilmakehässä.
Eri asia on kilometrin kokoisen kappaleen törmäys maahan, se muodostaisi halkaisijaltaan noin 20–40 kilometrin laajuisen kraatterin. Itse räjähdys ja sitä seuraavat maanjäristykset tekisivät tuhoa koko törmäyksen kohteeksi joutuneen mantereen alueella.
Vaikutus ilmastoon olisi maailmanlaajuinen: räjähdys nostaisi korkealle ilmakehään tuhkapilven, joka laskisi muutaman vuoden ajaksi lämpötilaa noin kymmenellä asteella. On arvioitu, että suoriin ja epäsuoriin vaikutuksiin kuolisi noin puolitoista miljardia ihmistä.
Pienempikin, noin 200 metrin suuruinen kappale, aiheuttaisi Tyyneenmereen osuessaan kymmeniä metrejä korkean tsunamin. Se tuhoaisi arvioiden mukaan suurimman osan kaupungeista ja rakennuksista Tyynenmeren rannikoilla.
Itse asiassa pienemmät, mutta silti tuhovoimaiset kappaleet ovat salakavalampi uhka kuin isommat, kilometriluokan asteroidien törmäykset. Erilaiset havainto-ohjelmat ovat hiljalleen kartoittaneet ison osan suurista asteroideista.
Jos maata lähestyvä suuri asteroidi tai komeetta havaittaisiin ajoissa, nykyiset suunnitelmat perustuvat siihen, että niiden rataa pyrittäisiin muuttamaan riittävän varhain elokuvista tutulla menetelmällä, eli räjäyttämällä komeetan tai asteroidin pinnalla suuri ydinase, joka sysää kappaleen pois kurssiltaan ja ohi maapallon.
Sen sijaan pienemmät kappaleet liikkuvat enimmäkseen kaikkien havainto-ohjelmien näkymättömissä. Pienet asteroidit ovat arvaamattomia, valtavaa alueellista tuhoa tekevä asteroidi voi iskeytyä koska hyvänsä mihin tahansa.
Hyvä esimerkki pienemmän kappaleen tuhovoimasta koettiin vuonna 2013, jolloin 20-metrinen asteroidi törmäsi ilmakehään Venäjällä Tšeljabinskin miljoonakaupungin eteläpuolella. Kappale räjähti noin 30 kilometrin korkeudessa voimakkuudella, joka vastasi tavanomaista modernia ydinasetta. Räjähdys vaurioitti Tšeljabinskin alueella tuhansia rakennuksia, ja noin 1500 ihmistä loukkaantui lähinnä ikkunalasien rikkoutumisen vuoksi.
Jarkko Kemppi
J. Sakari Salonen: Viisi maailmanloppua. Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus. 285 sivua. Gaudeamus Oy.
