Verkkouutiset

Saksassa kaavaillaan rajua sulkua joulun jälkeen – ”maa säppiin”

Kansallinen tiedeakatemia Leopoldina vaatii tiukempia koronatoimia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksassa käydään poliittista keskustelua rajusta koronasulusta, joka voisi alkaa heti joulun jälkeen, kertoo Der Spiegel.

Nordrhein-Westfalenin osavaltion pääministeri Armin Laschet katsoo, että yhteiskunta voitaisiin sulkea lähes kokonaan joulun jälkeen, jotta tartuntamäärät saataisiin painettua alas.

– Me tarvitsemme joulun jälkeen kunnon uudenvuoden koronasulun voidaksemme katsoa kohti normaalimpia aikoja vuonna 2021, Laschet sanoo.

Hänen mukaansa koko maa voidaan hyvin todennäköisesti sulkea kokonaan joulun ja uudenvuoden lomien aikana ja pysäyttää siten pandemian leviäminen.

– Samalla voimme pitää koulunkäynnille, taloudelle ja työpaikoille aiheutuvat vahingot vähäisempinä kuin muina vuodenaikoina.

Tällä hetkellä viisi henkilöä kahdesta kotitaloudesta kerrallaan saa tavata toisiaan. Alle 14-vuotiaita lapsia ei lasketa. Liittovaltion ja osavaltioiden päätöksellä rajoituksia lievennetään joulun ja uudenvuoden ajaksi 23.12.2020–1.1.2021, jolloin yhteensä enintään 10 henkilöä lähimmästä perhe- ja ystäväpiiristä voi tavata toisiaan niin sisä- kuin ulkotiloissa. Alle 14-vuotiaita lapsia ei lasketa

Keskustelu koronasulusta sai uusia kierroksia tiistaina, kun Saksan kansallinen tiedeakatemia Leopoldina vaati tiukempia toimia.

On todennäköistä, että joulukausi johtaa tartuntatapausten määrän lisääntymiseen.

Myös liittokansleri Angela Merkel on vaatinut tiukempia koronatoimia. Merkel tapaa ennen joulua osavaltioiden pääministerit asian tiimoilta.

Leopoldina suosittelee muun muassa pakollisen koulunkäynnin lopettamista ja etätyöskentelyä 14. joulukuuta alkaen. Jouluaaton jälkeen seuraisi kovia rajoituksia, jotka kohdistuisivat kauppoihin, kokoontumisiin ja matkustamiseen.

Myös liittovaltion terveysministeri Jens Spahn, opetusministeri Anja Karliczek ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anton Hofreiter kannattavat kovemman sulun määräämistä vuodenvaihteessa.

– Se on paras aika vuodesta sulkea yhteiskuntaa enemmän ja rajoittaa kontakteja, Spahn sanoo.

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)