Verkkouutiset

Saksassa annettiin hälytys – virusmuunnoksen pelätään leviävän

Saksaa uhkaa entistä ankarampi yhteiskunnan sulku.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Robert Koch -instituutin (RKI) johtaja Lothar Wieler ilmaisi torstaina huolensa koronamuunnosten mahdollisesta leviämisestä Saksassa.

Hänen mukaansa on olemassa vaara, että Britanniasta ja Etelä-Afrikasta liikkeelle lähteneistä, entistä herkemmin tarttuvista koronaviruksen varianteista tulee Saksassa hallitsevia, kertoo uutissivusto Bild.

– On mahdollista, että koronatilanne pahenee entisestään, Wieler sanoi.

RKI on Saksan kansallinen tartuntatautien asiantuntijalaitos.

Bild kertoo Wielerin antaneen koronahälytyksen. Hän kehottaa saksalaisia noudattamaan kaikella vakavuudella rajoitustoimenpiteitä.

Tämä tarkoittaa matkustelusta pidättäytymistä, kontaktien ja kokoontumisten välttämistä, maskien käyttämistä ja etätyöskentelyä.

Wielerin mukaan myös rajoitusten kiristäminen on mahdollista.

– Joitakin toimenpiteitä on mahdollista terävöittää.

Saksassa on vallinnut jo kahden ja puolen kuukauden ajan yhteiskunnan sulkutoimet, joita on kiristetty asteittain. Kovia koronatoimia on toistaiseksi jatkettu tammikuun loppuun. Bildin tiedot viittaavat kuitenkin siihen, ettei linja ole kevenemässä.

Toistaiseksi toimilla ei ole saatu aikaan haluttua vaikutusta koronatilanteeseen. Uusien tartuntojen määrä on pysynyt korkealla. Torstaina ilmoitettiin 25[nbsp]164 tartunnasta ja 1[nbsp]244 kuolemantapauksesta.

Bildin mukaan jo nyt näyttää selvältä, että sulkutoimia jatketaan ja Saksaa uhkaa entistä ankarampi yhteiskunnan sulku.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)