Verkkouutiset

Saksan vihreiden puheenjohtaja ja liittokansleriehdokas Annalena Baerbock. LEHTIKUVA / AFP Annegret Hilse

Saksan vihreät haluavat vahvistaa Euroopan puolustusta

Annalena Baerbock kaipaa sekä kotimaaltaan että EU:lta aktiivisempaa ulkopolitiikkaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan vihreiden liittokansleriehdokas Annalena Baerbock sanoo, että Saksan ja koko Euroopan täytyy ottaa enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan. Niiden tulee myös vahvistaa ulkopoliittista linjaansa.

– Mielestäni on hyvin toivottavaa ja tarpeellista, että eurooppalaiset, siis saksalaiset mukaan lukien, kantavat enemmän vastuuta turvallisuudestaan, Baerbock sanoo Euractivin mukaan.

Hän ei kuitenkaan halua sitoutua Naton tavoitteeseen, jonka mukaan jokaisen Nato-maan tulee käyttää vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen. Hän epäilee tavoitteen mielekkyyttä.

– Sehän merkitsee, että esimerkiksi nykyisen kaltaisessa kriisissä jossa kaikki on epävarmaa, meidän tulisi käyttää vähemmän rahaa, koska kaksi prosenttia kutistuvasta bruttokansantuotteesta ei sama summa kuin kasvavassa taloudessa.

Baerbockin mielestä eurooppalaisten tulee pohtia, millaisen puolustuskapasiteetin he haluavat.

– Ja millaisen kapasiteetin Eurooppa voi tarjota? Ei ole hyvä idea yhdistää kapasiteettia bruttokansantuotteeseen, koska se riippuu talouskasvusta. Lisäksi meillä on uusia uhkia ja haasteita, kuten kyberturvallisuus.

Baerbockin mielestä Saksa on liian passiivinen ulkopolitiikassaan. Sama pätee EU:hun.

– Luulen, että yksi EU:n ongelmista viime vuosina on ollut se, että meillä ei ole ollut aktiivista ulkopolitiikkaa – ja tämä johtuu siitä ettei Saksalla ole ollut. En tarkoita, että Saksan pitäisi kertoa muille, mitä näiden pitää tehdä, mutta jos me olemme passiivisia, muidenkin on vaikea toimia.

Baerbockin mielestä yhdysvaltalaiset sotajoukot voivat pysyä Saksassa niin kauan kuin yhteistyö eurooppalaisten kanssa tuottaa hyötyä, vaikka rauhanaktivistit ovatkin osoittaneet mieltään joukkoja vastaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)