Verkkouutiset

Saksan ulkoministeri: Eurooppa tarvitsee lisää sotilaallista voimaa

Heiko Maas antaa tukensa Ranskan presidentin ehdotukselle uudesta eurooppalaisesta interventiojoukosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan ulkoministeri Heiko Maas haluaa vahvistaa merkittävästi EU:n turvallisuusulottuvuutta.

– Tarvitsemme todellisen Euroopan turvallisuus- ja puolustusunionin, Berliinissä puhunut Maas toteaa.

Uutta transatlanttista todellisuutta on hänen mukaansa se, että Euroopan on otettava nykyistä enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan. Yhdysvaltain varaan sitä ei hänen mielestään enää
voi laskea.

Eurooppa-neuvoston maaliskuussa sinetöimä pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) toimintasuunnitelma merkitsi Maasin mukaan tuntuvaa edistysaskelta eurooppalaisessa
puolustusyhteistyössä.

– Askeleet pidemmälle ovat kuitenkin olennaisen tärkeitä, hän sanoo ja ilmoittaa tukevansa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin taannoista ehdotusta eurooppalaisesta
interventioaloitteesta.

Myös Britannialle on Maasin mukaan tarjottava mahdollisuus liittyä mukaan Brexitistä huolimatta.

– Emme saa sulkea silmiämme siltäkään realiteetilta, että jos valitsemme tämän tien, Saksan on täytettävä asevoimiensa suorituskyvyissä olevat aukot, hän toteaa.

Saksa ei ole hänen mukaansa kasvattamassa puolustusmäärärahojaan siksi, että presidentti Donald Trump sitä vaatii, vaan koska maa haluaa tehdä osuutensa Euroopan uusien turvallisuusrakenteiden pystyttämisessä.

– Vahva puolustus ja vahva diplomatia ovat saman kolikon kaksi puolta, Maas linjaa.

Samalla hän painottaa siviilikriisinhallinnan merkitystä yhtenä EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisistä välineistä.

– 2017 oli vuosi, jolloin saavutimme läpimurron pysyvässä rakenteellisessa yhteistyössä. Olkoon 2018 se vuosi, jolloin viimein saavutamme läpimurron myös siviilipuolella – yhteisessä
siviiliturvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.

Eurooppalaisen patriotismin puolesta

Ulkoministeri Maas sanoo olevansa ylpeä Saksan vapaudesta, demokratiasta, avoimesta ja suvaitsevaisesta yhteiskunnasta, rauhanomaisesta yhteiselosta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta.

– Yhtään näistä asioista ei voi pitää annettuna – ihmiset tässä maassa ovat taistelleet niiden puolesta ja niiden puolustamiseksi. Siitä olen ylpeä, hän toteaa.

– Ne ovat kuitenkin myös eurooppalaisia saavutuksia, jotka voivat muodostaa uuden eurooppalaisen patriotismin ytimen.

Siihen populistit ja nationalistit eivät voi hänen mukaansa vastata kuin historiallisella dementialla.

– Tämä eurooppalainen patriotismi antaa meille sen rohkeuden, jota Euroopan tulevaisuutta varten tarvitsemme: Euroopan, joka on sisäisesti yhtenäinen ja ulkoisesti vahva; Euroopan, jossa
hyvinvointi on tasaisesti jakautunut; Euroopan, joka puolustaa rauhaa ja oikeudenmukaisia kompromisseja valtioiden kesken; Euroopan, joka suojelee vapautta unionin sisällä ja asettuu
vieraita despootteja vastaan sen ulkopuolella, Maas sanoo.

– Tässä maailmantilanteessa yhtenäistä Eurooppaa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Siinä on mahdollisuutemme, ja Eurooppa on toivomme.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)