Verkkouutiset

Saksan tiedustelujohtaja varoittaa Venäjästä: Eurooppaa vahvistettava

Venäjä tavoittelee arvion mukaan johtavaa asemaa Euroopan mantereella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan ulkomaantiedustelun (BND) johtaja Bruno Kahl esittää vakavan varoituksen Venäjän kasvavasta uhasta Euroopalle. Harvinaislaatuisen puheenvuoron Hanns Seidel -säätiön tilaisuudessa Münchenissä käyttänyt Kahl epäilee Euroopan unionin kykyä vastata kohtaamaansa sotilaalliseen haasteeseen.

BND on hänen mukaansa todennut huolestuttavia merkkejä Venäjän asevoimien suorituskyvyn kasvusta ja joukkojen uudelleenryhmityksistä lähellä Baltian vastaista rajaa.

– Koko läntisessä sotilaspiirissä, mutta myös eteläisessä ja pohjoisessa, asevoimien ulottuvuus on saavuttanut uuden tason, hän sanoo.

Tiedustelupalvelun havainnot perustuvat Kahlin mukaan Venäjän aiemmin syksyllä järjestämään Zapad-sotaharjoitukseen, johon arvioidaan osallistuneen vähintään kymmeniätuhansia sotilaita.

Kahlin mukaan Venäjä tavoittelee nyt uutta johtoasemaa Euroopan mantereella.

– Siihen kuuluu osana Euroopan unionin heikentäminen, Yhdysvaltain työntäminen ulos ja aivan erityisesti juovan synnyttäminen näiden kahden välille, Kahl sanoo.

– Sanottakoon suoraan: Venäjä ei ole eurooppalainen turvallisuuskumppani, vaan muodostaa meille potentiaalisen vaaran. Venäjä maailmanpoliittisena toimijana on palannut ja siitä on tulossa epämukava naapuri.

USA-yhteistyö avainasemassa

Kahlin puheenvuorosta raportoinut Saksan radion ulkomaanpalvelu Deutsche Welle (DW) luonnehtii ulostuloa epätavalliseksi, sillä yleensä tiedustelujohtaja esittää analyysinsa suljettujen ovien takana.

Kahl kehottaa Saksan ja muiden Euroopan maiden tiedustelupalveluja toimimaan tiiviissä yhteistyössä amerikkalaisten sisarorganisaatioidensa kanssa, jotta edessä oleviin haasteisiin voidaan menestyksellisesti vastata.

Yhteistyö USA:n tiedusteluviranomaisten kanssa on hänen mukaansa olennainen osa BND:n voimaa. Hän muistuttaa myös Yhdysvaltojen olevan ainoa valtio, jonka asevoimien joukkoja on kaikilla kolmella maailman geopoliittisesti kriittisimmällä alueella eli Itä-Euroopassa, Persianlahdella ja itäisessä Aasiassa.

Eurooppa kykenee muodostamaan uskottavan sotilaallisen vastavoiman Venäjälle vain nojautumalla kumppanuuteensa Yhdysvaltain kanssa, Kahl toteaa. Saksaan sijoitetut 34[nbsp]000 amerikkalaissotilasta ovat hänen mukaansa osoitus siitä, kuinka tiivis turvallisuusside Saksan ja USA:n välillä edelleen vallitsee.

Arvostetun Jane’s Defence Weekly -lehden Saksan-kirjeenvaihtaja Sebastian Schulte pitää DW:n mukaan tiedustelujohtajan näkemyksiä realistisina ja pragmaattisina ja katsoo niiden olevan linjassa muiden asiantuntijoiden esittämien arvioiden kanssa.

– Emme puhu valtavirtaa edustavilla julkisilla foorumeilla riittävästi siitä, miten Venäjä käyttäytyy länttä, erityisesti Eurooppaa ja Itä-Euroopan maita, kohtaan, Schulte sanoo DW:n julkaisemassa artikkelissa.

– Käynnissä on matalan intensiteetin oikea sota Venäjän tukemien joukkojen ja Ukrainan välillä. Pelkkää [Ukrainan sodan] tapahtumien raportointia syvemmälle menevän julkisen analyysin puute on tyrmistyttävä, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)