Brandenburgin portilla on hiljaista Berliinin ydinkeskustassa. LEHTIKUVA / FABIAN SOMMER

Saksan talous shokissa

Teollisuudessa yritysten odotukset ovat notkahtaneet eniten 70 vuoteen.

Saksan yritysjohtajien näkemykset ovat tutkimuslaitos Ifon mukaan muuttuneet maaliskuussa poikkeuksellisen synkiksi.

Ifon yritysbarometrin indeksi romahti maaliskuussa 86,1 pisteeseen helmikuun 96 pisteestä. Pudotus oli suurin Saksan yhdistymisen jälkeen, ja indeksi on ollut näin alhaalla viimeksi heinäkuussa 2009.

Erityisesti saksalaisyritysten odotukset ovat Ifon mukaan romahtaneet enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Myös yritysten näkemyksen nykytilanteesta ovat heikentyneet huomattavasti. Ifo arvioikin, että Saksan talous on nyt shokissa.

Teollisuudessa odotukset ovat notkahtaneet eniten 70 vuoteen kyselyissä. Arviot nykytilanteesta eivät kuitenkaan ole heikentyneet samaa vauhtia. Ifon barometrin indeksi laski kaikilla teollisuuden aloilla ja joillakin merkittävästi. Monet yritykset ovat myös ilmoittaneet vähentävänsä tuotantoaan.

Palvelualoilla Ifon indeksin lasku oli suurin sitten vuoden 2005, jolloin sitä alettiin ylipäänsä seurata. Sekä odotukset että näkemykset romahtivat.

Kaupan alalla odotukset vajosivat alimmalle tasolleen maan yhdistymisen jälkeen, ja myös näkemykset nykytilanteesta heikkenivät selvästi. Kehitys oli negatiivista sekä tukku- että vähittäiskaupassa, mutta ruokakaupat ja apteekit tekivät myönteisen poikkeuksen.

Rakennusalalla barometrin indeksi vajosi Ifon mukaan suhteellisen kohtuullisesti. Yritykset olivat edelleen hyvin tyytyväisiä nykytilanteeseen, mutta odotukset ovat heikentyneet selvästi.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt