Verkkouutiset

Saksan ja Ranskan luottamus Venäjää kohtaan on luhistunut

Kahdenvälisten suhteiden normalisointi on käynyt Venäjän toimien takia mahdottomaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksalla ja Ranskalla on aivan viime vuosiin saakka ollut hyvät kahdenväliset suhteet Venäjän kanssa. Molemmat EU:n keskeiset jäsenmaat myös ajoivat vielä taannoin tarmokkaasti unionin strategista kumppanuutta Venäjän kanssa. Nyt erityissuhteesta ei enää ole juuri mitään jäljellä, arvostettu saksalaisasiantuntija Sabine Fischer sanoo.
Fischer johtaa Saksan ulko- ja turvallisuuspoliittisen instituutin (SWP) Itä-Euroopan ja Euraasian osastoa Berliinissä.

Venäjä on perinteisesti pyrkinyt hoitamaan suhteitaan kahdenvälisesti suurten EU-jäsenvaltioiden kanssa. Samalla se on halunnut sivuuttaa niin EU:n instituutiot kuin monet pienemmistä jäsenmaista ja lyödä kiilaa unionin sisälle. Tässä politiikassa juuri Saksa ja Ranska ovat olleet keskeisiä kohteita.

Motiivit erityissuhteen taustalla

Saksan asennoituminen Venäjään on Fischerin mukaan pitkään kummunnut toisen maailmansodan perinnöstä. Länsi-Saksan liittokanslerina vuosina 1969–72 toimineen Willy Brandtin hahmottelema uusi idänpolitiikka, Ostpolitik, joka tavoitteli suhteiden normalisointia Neuvostoliiton kanssa, on vaikuttanut syvästi saksalaiseen ajatteluun.

– Se innoitti kylmän sodan jälkeisenä aikana pitkään saksalaista uskomusta, jonka mukaan uudistus lähentymisen kautta – Wandel durch Annäherung – johtaisi lopulta demokratisoituneen Venäjän liittymiseen osaksi eurooppalaista poliittista ja turvallisuusjärjestelmää, Fischer sanoo.

Saksan politiikkaan vaikutti hänen mukaansa voimakkaasti myös pyrkimys varmistaa itäisen Keski-Euroopan maiden integroituminen EU:hun ja Natoon. Sen ajateltiin edellyttävän läheistä kumppanuutta Venäjän kanssa. Samalla Saksan ja Venäjän välille muodostui myös yhä tiiviimpi taloudellinen keskinäisriippuvuus.

– Jo neuvostoaikana Saksa oli Moskovan suurin läntinen kauppakumppani. Keskinäisistä pakotteista huolimatta trendi jatkuu näihin aikoihin saakka, kun Saksa on edelleen raskaasti riippuvainen energiantuonnista Venäjältä.

Ranskan läheisen Venäjä-suhteen tausta on toisenlainen. Pariisia ja Moskovaa yhdistivät pitkään muun muassa suurvaltaidentiteetti ja Yhdysvaltain globaalin hegemonia-aseman kyseenalaistaminen.

– Tämä loi Ranskan poliittisen eliitin ja yhteiskunnan piirissä tietyn siteen ja ymmärtämyksen niitä tyytymättömyyden aiheita kohtaan, joita Venäjä yhä enemmän lännen, varsinkin Yhdysvaltain ja Naton, naapurustossaan ja muuallakin harjoittamaa politiikkaa kohtaan esitti, Fischer toteaa.

Edessä pitkä jääkausi

Pitkä läheisen kumppanuuden kausi Venäjän kanssa on Sabine Fischerin mukaan nyt auttamattomasti ohi.

Asenteet Saksassa alkoivat muuttua, kun presidenttinä vuosina 2008–12 toimineen Dmitri Medvedevin uudistuspolitiikan tulokset osoittautuivat laihoiksi. Tapa, jolla Vladimir Putin vuonna 2012 palasi valtaan, ei ollut omiaan palauttamaan luottamusta.

Ukrainalle kuuluvan Krimin laiton haltuunotto helmikuussa 2014 ja myöhemmin saman vuonna alkaneet sotatoimet Itä-Ukrainassa horjuttivat koko Euroopan vakautta tavalla, joka synnytti uuden merkittävän särön Saksan ja Venäjän suhteisiin.

Berliinissä ei ole katsottu hyvällä myöskään Venäjän Saksaan kohdistamaa aggressiivista informaatiovaikuttamista eikä sekaantumista läntisten demokratioiden vaaleihin.

– Saksassa tunnetaan tänään erittäin vähän luottamusta Venäjää kohtaan, Fischer sanoo.

Ranskan viimekeväisissä presidentinvaaleissa sekä republikaanipuolueen François Fillon että äärioikeistolaisen kansallisen rintaman Marine Le Pen vaativat EU:n asettamien pakotteiden purkamista ja suhteiden normalisointia Venäjän kanssa. Kreml palkitsi tämän tukemalla avoimesti molempia ehdokkaita ja rahoittamalla Le Penin kampanjaa.

Presidentiksi kuitenkin nousi korostetun EU-myönteinen Emmanuel Macron, joka tarkastelee Venäjä-suhteita alisteisina maansa yhteistyölle Saksan kanssa ja EU:n sisällä. Toukokuussa Macron ei epäröinyt tuomita selväsanaisesti Kremlin ohjauksessa toimivan median epäasiallisia vaikuttamisoperaatioita tilaisuudessa, jossa hänen rinnallaan seisoi ilmeisen vaivautunut Vladimir Putin.

– Yleinen mielipide Ranskassa saattaa vielä olla avoimempi Venäjän Ukraina-narratiiveille, mutta uusi presidentti ja hänen ympäristönsä eivät missään nimessä sitä ole, Fischer toteaa.

Saksan ja Ranskan aiemmin Venäjää kohtaan tunteman luottamuksen on hänen mukaansa muutamassa vuodessa korvannut syvä epäluulo, eikä oikotietä sen palauttamiseen ole näköpiirissä.

– Tämä tekee Venäjälle mahdottomaksi noin vain palata perinteiseen kahdenvälisyyteen.

Jos Venäjän johto joskus tulevaisuudessa haluaisi normalisoida suhteensa EU:n kanssa ja lähteä rakentamaan uudelleen Euroopan turvallisuutta, sen on otettava huomioon, että Moskovaa kohtaan Pariisissa ja Berliinissä tunnettu luottamus on vajonnut lähelle nollaa.

Fischer esittää arvionsa Carnegie Moscow Centerin aiemmin tällä viikolla julkaisemassa artikkelissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)