Verkkouutiset

Saksan hallitusneuvottelut jälleen yli aikarajan

Jo lähes kaksi kuukautta kestäneiden neuvotteluiden takaraja umpeutui jälleen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksassa hallitusneuvottelut neljän puolueen muodostamasta niin sanotusta Jamaika-koalitiosta ovat olleet erittäin vaikeita. Tunnusteluille oli sovittu uusi aikaraja sunnuntai-illaksi, mutta se ylitettiin ilman tulosta.

Liittokansleri Angela Merkel pyrkii muodostamaan hallituksen CDU:n baijerilaisen sisarpuolueen CSU:n, liberaalin FDP:n sekä vihreiden kanssa. Yhteistä linjaa on ollut haastavaa löytää erityisesti maahanmuutto- ja ilmastopolitiikasta.

Jos sopua ei löydy, voi edessä olla uudet vaalit. Hallitusta on pyritty muodostamaan jo lähes kahden kuukauden ajan syyskuun lopulla järjestettyjen liittopäivävaalien jälkeen.

– Rehellisesti sanottuna tilanne on hiuskarvan varassa, kommentoi CSU:n pääneuvottelija Alexander Dobrindt aiemmin.

Neuvottelulähteiden mukaan vihreät olivat valmiita tekemään kompromisseja ilmastopolitiikassa, mutta pitäneet tiukasti kiinni maahanmuuttolinjastaan.

FDP:n puheenjohtaja Christian Lindner ilmoitti perjantaina olevansa edelleen optimistinen sen suhteen, että kiistakysymykset saadaan ratkaistua.

Merkelin CDU/CSU-puolue sai liittopäivävaaleissa eniten paikkoja 33 prosentin ääniosuudellaan. Laskua edellisvaaleihin verrattuna kertyi kuitenkin yli 8 prosenttiyksikköä. Suurin voittaja oli oikeistopopulistinen AfD-puolue, joka nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ja sai ensimmäistä kertaa paikkoja parlamenttiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)