Saksalaisten perään lähteneet naiset – hupakoita vai ei?

Saksalaisten luomat työmarkkinat olivat usealle naiselle taloudellinen pelastus.

Valtiotieteiden tohtori, historiantutkija Anu Heiskasen poliittisen historian väitöskirjaan perustava teos Salateitse Saksaan käsittelee suomalaisnaisia, jotka lähtivät Pohjois-Suomesta vuonna 1944 saksalaisjoukkojen mukana tai heidän perässään romahtamassa olleeseen kolmanteen valtakuntaan.

Suomen ja Saksan aseveljeyden myötä etenkin Pohjois-Suomeen siirtyi vuonna 1941 paljon saksalaisjoukkoja. Tilanne antoi työtilaisuuksia suomalaisyrityksille ja myös yksityisille ihmisille.

Saksalaisten luomat työmarkkinat olivat usealle naiselle taloudellinen pelastus, houkuttimena olivat hyvät palkat ja asiallinen kohtelu. Tosin saksalaiset olivat esimiehinä erittäin vaativia. Natsipuolueen ja armeijan sääntöjä oli noudatettava kyselemättä.

Romanssit

Naiset työskentelivät saksalaisten palveluksessa yleensä erilaisissa avustavissa tehtävissä, kuten sairaanhoitajina, kotiapulaisina, siivoojina, keittäjinä, konekirjoittajina, pyykkäreinä ja tulkkeina. Usea romanssi syntyikin työpaikoilla tai kanssakäymisissä esimerkiksi myymälöissä tai parturiliikkeissä.

Monesti suomalaisnaiset asuivat parakkialueilla yhdessä saksalaisten kanssa, tämä oli käytännöllistä jo pelkästään asumiskulujen takia, koska työvoimaa saapui eri puolilta Suomea. Näissä oloissa oli lähes väistämätöntä, että syntyi seurustelusuhteita.

Lisäksi saksalaisten saapuminen mullisti Pohjois-Suomen paikkakuntien huvielämän. Esimerkiksi Rovaniemellä seuraa kaipaavien nuorten saksalaissotilaiden lukumäärä oli moninkertainen suhteessa paikallisten nuorten naisten määrään, joten naisilla riitti valinnanvaraa.

Jos seurustelu eteni pidemmälle, niin esteitä tulevaisuuden suunnitteluun riitti. Saksalainen sotilas ei voinut noin vain avioitua ulkomaalaisen naisen kanssa. Esteeksi nousivat kansallissosialistien puolueen asettamat tiukat rotupoliittiset periaatteet sekä sota-ajan olot.

Kansallissosialistisen puolueen Suomen osaston johtaja Wilhelm Jahre hylkäsi useimmiten kaikki avioliittoanomukset vedoten poliittisiin tai rodullisiin syihin. Monissa tapauksissa avioliittolupahakemukseen liitettävä kokovartalovalokuva morsiamesta oli ratkaiseva, rodullisesti epäilyttävä ulkonäkö riitti luvan hylkäämiseen.

Solmittujen avioliittojen määrä jäikin hyvin vähäiseksi, mutta parit saattoivat jatkaa yhdessäoloaan, vaikka avioliittolupa olikin evätty.

Lähtöjen syitä

Lapin sodan alkaessa saksalaisjoukot alkoivat poistua Suomesta syksyllä 1944. Heidän mukanaan poistui Heiskasen mukaan noin tuhat suomalaisnaista, joista ylivoimaisesti eniten oli nuoria, naimattomia naisia iältään 16-24-vuotiaita.

Yli 40-vuotiaita naisia joukossa oli vain kuusi henkilöä ja yleensä lähtijät olivat työskennelleet saksalaisille tai seurustelivat saksalaissotilaan kanssa. Heiskanen arvioi, että Suomesta lähdön ja Saksan antautumisen välisenä aikana noin viidennes lähteneistä naisista oli saanut lapsen saksalaiselle miehelle.

Suomen ja Saksan välien katketessa saksalainen mies oli tyypillisessä tapauksissa se, joka halusi kihlattunsa tai tyttöystävänsä lähtevän Suomesta ja odottavan Saksassa sodan päättymistä. Heiskanen kumoaa siten sitkeästi eläneen käsityksen saksalaisten perään lähteneistä naisista, eräänlaisista hupakoista.

Hyvä syy lähtöön oli myös epävarmuus tulevasta. Neuvostoliiton miehitysuhan lisäksi kotimaan ilmapiiri tulisi olemaan mitä todennäköisemmin vihamielinen saksalaisten palveluksessa olleita kohtaan.

Työpaikka oli myös yksi syy lähtöön, saksalaiset lupasivat samat edut Norjan puolella. Tämä oli houkutteleva tarjous, koska vaihtoehtona saattoi olla työttömyys ja kodittomuus Suomessa. Vetäytyvällä armeijalla oli huutava työvoimantarve, joten suomalaisia työntekijöitä myös taivuteltiin erilaisilla lupauksilla.

Välillä turvauduttiin myös pakottamiseen, sillä sodan käydessä epätoivoiseksi alettiin yhä kiivaammin hyödyntää kaikkia mahdollisia ihmisresursseja.

Lähtijöiden joukossa oli myös henkilöitä, joita kiehtoi seikkailu ulkomailla. Kaikkein nuorimmat, kuten 16-17-vuotiaat lähtöpäätöksen hetken mielijohteesta, tyttöryhmän yhteisellä päätöksellä. Joissakin tapauksissa huvimatkaksi tarkoitettu retki muuttuikin työmääräykseksi saksalaisten työmailla Norjassa.

Valtaosa naisista siirtyi Saksan armeijan mukana Norjaan, josta osa jatkoi Saksaan. Heiskasen teoksessa on esimerkkejä siitä, ettei suomalaisen miniäehdokkaan saapuminen miehen vanhempien luokse ollut aina ongelmatonta. Oli tapauksia, joissa vanhemmat tekivät kaikkensa, ettei suhde jatkunut. Yleisesti tapahtui niin, ettei miestä enää syystä tai toisesta enää näkynytkään. Osalle suomalaisista paljastui, että miehellä olikin jo toinen suhde.

Vaikea paluu

Miehitetystä Saksasta paluu ei ollut yksinkertaista. Koti-ikävä tai arkipäivän kurjuus saivat jotkut turvautumaan salamatkustukseen laivassa.

Vuosien 1945–1948 välillä Suomeen Saksasta tai Norjasta palanneet naiset sijoitettiin ensin karanteenileiriin Hankoon, jossa valtiollinen poliisi kuulusteli jokaisen palaajan. Heiskasen mukaan noin kolmasosa naisista jäi ulkomaille, valtaosin Saksaan.

Anu Heiskanen: Salateitse Saksaan. Hitlerin valtakuntaan 1944 lähteneet suomalaiset naiset. 288 sivua. Kustannusosakeyhtiö Otava.

JARKKO KEMPPI

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt