Verkkouutiset

”Ei saa lamautua” – koronastrategiasta väännetään kättä

FDP:n puheenjohtaja ottaisi Saksassa käyttöön alueellisia rajoituksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan liberaalin FDP-puolueen puheenjohtaja Christian Lindner kritisoi liittohallituksen toimia ja vaatii vaihtoehtoista kriisistrategiaa, kertoo Der Spiegel.

Oppositiopuoluetta johtavan Lindnerin mukaan maata ei saa lamauttaa kokonaan.

Liittokansleri Angela Merkel haluaisi lisätä koronarajoituksia. Hän keskusteli asiasta maanantaina osavaltioiden pääministerien kanssa. Päätökset päätettiin kuitenkin siirtää ensi viikkoon.

Saksassa tiukat rajoitukset ovat olleet voimassa marraskuun alusta lähtien. Ravintolat on suljettu, mutta koulut ja kaupat ovat toistaiseksi auki. Lisäksi juhliminen on kielletty ja tapaamisia pitäisi välttää.

– Liittokanslerin kanslia halusi ilmeisesti jyrätä osavaltioiden pääministerit spontaanilla päätösehdotuksella. Hallituksen pitäisi sen sijaan odottaa ja analysoida edellisten rajoitusten vaikutukset. Nyt pitää tarkistaa, oliko ravintoloiden, kulttuurilaitosten ja muiden yritysten sulkeminen todella tarpeen, Lindner sanoo.

– Ei voida olettaa, että ihmisille esitellään uusia sääntöjä viikoittain.

Koulujen ja päiväkotien pysyminen auki koetaan kuitenkin ongelmallisena, koska monissa kouluissa on paljon tartuntoja. Merkelin kerrotaan halunneen muun muassa jakaa luokkia vuorotteluun.

– Liittovaltio ja osavaltiot eivät saa jättää miljoonia perheitä pulaan ja riistää heikoimmassa asemassa olevilta oikeutta koulutukseen, Lindner toteaa.

– Luokkaan asennettavat ilmansuodattimet ovat paljon fiksumpia vaihtoehtoja. Me emme saa lamauttaa maata kokonaan.

Hänen mukaansa Saksassa pitää ottaa käyttöön erilaisia lähestymistapoja eri alueilla.

– Jos tartuntatapaukset kehittyvät Schleswig-Holsteinissa eri tavalla kuin Baijerissa, niin myös ihmisten vapauksiin puuttuviin rajoituksiin pitää vastata eri tavalla.

Lindner sanoo, että ihmisten perusoikeuksia loukataan laajasti.

– Kabinettisuhmurointi on epäasiallista. Parlamentin pitäisi puhua julkisissa istunnoissa kriisistrategiasta kokonaisuutena eikä pelkästään yksittäisistä keinoista. Näin pitäisi toimia ennen päätösten tekemistä.

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)