Verkkouutiset

Sakon muuntorangaistus laajenee

Hallitus esittää sakon muuntorangaistuksen käytön laajentamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Toistuvasti samankaltaisiin rikkomuksiin syyllistyneen henkilön sakkorikos olisi jatkossa käsiteltävä tuomioistuinmenettelyssä. Toistuvuus tarkoittaisi seitsemää samankaltaista sakkorikosta vuoden sisällä.

Tuomioistuimen määräämät sakot, joita ei saada perityksi, ovat muunnettavissa vankeudeksi, mutta poliisin määräämät sakot eivät.

– Lakiuudistuksen tarkoituksena on vahvistaa rangaistusjärjestelmän uskottavuutta. Esityksen mukaan poliisin tulisi ohjata sakkorikos käräjäoikeuden käsiteltäväksi silloin, kun toistuvasti sakkoja saaneen henkilön toiminta osoittaa piittaamattomuutta. Tällaisessa tilanteessa muuntorangaistus olisi perusteltua suorittaa viime kädessä vankilassa, oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo.

Päiväsakon muuntosuhdetta esitetään muutettavaksi siten, että neljä maksamatonta päiväsakkoa vastaisi yhtä päivää vankeutta. Tällä hetkellä kolme päiväsakkoa vastaa yhtä päivää vankeutta.

Alle 20 päiväsakon suuruiset sakot olisivat muuntokelvottomia. Näin rajattaisiin lievimmät sakkorangaistukset muuntorangaistusjärjestelmän ulkopuolelle. Rikesakot ovat muuntorangaistusjärjestelmän ulkopuolella myös jatkossa.

Muuntorangaistuksen vähimmäispituus korotettaisiin neljästä päivästä viiteen päivään vankeutta ja enimmäispituus alennettaisiin 60 päivästä 40 päivään vankeutta.

Alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta tuomitut sakkorangaistukset olisivat esityksen mukaan aina muuntokelvottomia. Tämä vastaisi nykyistä käytäntöä ja yleistä periaatteellista lähtökohtaa, ettei alaikäisiä tuomita vankilaan kuin poikkeuksellisesti.

Esityksessä mainittuja toistuvia rikosasioita olisi poliisin ja syyttäjälaitoksen arvioiden mukaan noin 9 600 vuosittain. Teot olisivat useimmiten näpistystapauksia sekä kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta.

Teot kasautuvat tyypillisesti samoille henkilöille. Esimerkiksi vuoden 2017 aikana yli seitsemään näpistykseen syyllistyneitä henkilöitä oli noin 900. Näitä asioita ei enää jatkossa käsiteltäisi poliisin rangaistusmääräysmenettelyssä vaan oikeudenkäynnissä.

Ehdotettujen uudistusten voimaantulo edellyttää poliisin ja oikeushallinnon tietojärjestelmiin muutoksia, joiden arvioidaan valmistuvan viimeistään vuonna 2021.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)