Verkkouutiset

SAK:n mukaan tes-neuvottelujen hajauttaminen uhkaa työrauhaa

Suurten työnantajaliittojen ilmoitukset tes-järjestelmän muuttamiseksi lisäävät keskusjärjestön mukaan epävarmuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työnantajaliitto Teknologiateollisuus ry on vakuuttanut, ettei kyse ole työehtojen huonontamisesta.

Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n mukaan se kuitenkin organisoi toimintansa niin, että työehtosopimuksia edelleen tekevät yritykset siirtyvät uuteen työnantajayhdistykseen. Vasta syksyllä selviää, kuinka moni liittyy uuteen järjestöön ja syntyykö alalle yleissitovuutta, jolloin kaikilla alan työntekijöillä on samat työsuhteen vähimmäisehdot.

– Työnantajajärjestöjen avaama suunta on valitettava. Se sotii sitä vastaan, että elinkeinoelämä on aina peräänkuuluttanut ennustettavuutta ja vakautta. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että työelämää kehittävät sen parhaiten tuntevat tahot eli yritysten ja työntekijöiden edustajat, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (sd.) sanoo.

Hänen mukaansa kyse ei ole mistään pienestä muutoksesta, sillä metsä- ja teknologiateollisuuden aloilla muutokset koskevat lähes puolta miljoonaa suomalaista palkansaajaa. Jos yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla huolehditaan työehdoista, olisi niitä solmittava reilusti yli 1500.

– Olisi työantajien puolelta vastuullista ilmaista mahdollisimman nopeasti, että ne ovat liittymässä uuden työnantajaliiton jäseniksi. Yleissitovuuden säilyttäminen on työmarkkinoiden vakauden perusta. Se olisi myös viesti siitä, ettei uudistuksella pyritä heikentämään kenenkään työehtoja, Eloranta toteaa.

Hänen mukaansa SAK:n hallituksessa on edelleen tahtoa luottaa työnantajien vastuullisuuteen. Eloranta toteaa, että keskusjärjestö valmistautuu syksyn sopimusneuvotteluihin yhtenäisenä ja tulee valvomaan jäsentensä etuja riippumatta siitä, aikooko työnantaja neuvotella yritys- vai liittotasolla.

SAK-johtajan mukaan loppuvuoden työrauha on kuitenkin ohuen langan varassa.

– Valmistaudumme huolella seuraavaan neuvottelukierrokseen. Yhdessä takaamme kohtuulliset työn tekemisen ehdot ja elämiseen riittävät ansiot. Jäseniä ei jätetä yksin ja tarvittaessa puolustamme heitä joukkovoimalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)