Verkkouutiset

SAK syyttää haluttomuudesta neuvotella

SAK:n hallitus sanoo olevansa tyrmistynyt työnantajan haluttomuudesta neuvotella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan (sd.) mukaan yleensä päänavauksen jälkeen muut neuvottelut saavat vauhtia, nyt ne seisovat ja aika kulutetaan lakkojen hintalapun kauhisteluun.

– Suomalaisten työmarkkinoiden menestysresepti on ollut pragmaattisuus ja nyt sitä työnantajilta todellakin kaivattaisiin. Työantajapuoli on maalannut itsensä ideologisista syistä nurkkaan ja ajaa maata laajoihin työmarkkinahäiriöihin, hän sanoo.

Tilanne on SAK:n mielestä huolestuttava ja työantajan jämähtäneisyys lisää kriisin laajenemisen mahdollisuutta.

– Työ- ja elinkeinoelämän suuret tulevaisuuden haasteet ovat aivan muualla kuin keinotekoisessa, puolittain toteutetussa työajan pidennyksessä ja näihin haasteisiin on yhdessä tartuttava. Takertuminen lillukanvarsiin on iso virhe työnantajalta, Eloranta varoittaa.

SAK:n hallitus pitää hyvänä, että työmarkkinoilla on saatu päänavaus aikaan Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden välille. Neuvotteluissa työntekijöitä hiertäneistä kiky-tunneista luovuttiin ja sovittiin maltillisista palkankorotuksista.

Tähän asti erityisesti työnantajapuoli on nähnyt, että viennin avaus viitoittaa ja on mallina muille sopimusaloille. Nyt työnantaja on luopunut itse markkinoimastaan periaatteesta ja takertuu kiky-tuntien kirjaustapojen erilaisuuteen ja niiden vaikutukseen kilpailukykyyn.

Elorannan mukaan kumpikin perustelu ontuu.

– Keskusjärjestönä olemme jo aiemmin todenneet, että jokainen liitto voi omalla tavallaan sopia kiky-tuntien poistosta. Malleja ja tapoja varmasti löytyy, jos työnantajalla on tahtoa ratkaista asia, hän toteaa.

SAK muistuttaa myös, että kiky-keskustelussa puhutaan vain työajan pidennyksestä ilman korvausta. Kilpailukykysopimuksessa sovittu työnantajan sivukulujen tuntuva siirto työntekijän maksettavaksi jää voimaan.

– Sivukulujen siirto oli ja on edelleen miljardiluokan kädenojennus yrityksille ja vastineeksi tästä odotettiin yrityksiltä investointeja, Eloranta sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)