X
SULJE MAINOS

SAK haluaa työntekijöille etuoikeuden paikallisten sopimusten tulkintaan

Palkansaajakeskusjärjestö SAK haluaa siirtää paikallisten sopimusten tulkintaetuoikeuden työnantajilta työntekijöille.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn (sd.) mukaan henkilöstön edustajien oikeuksien lisääminen on edellytys paikallisen sopimisen onnistumiselle.

Hänen mielestään sopimusten tulkintaetuoikeuden siirtäminen työntekijöille kannustaa työpaikkasopimiseen.

– Työnantajilla on Suomessa etuoikeus työehtosopimusten ja paikallisten sopimusten tulkintaan toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa. Siellä riitatilanteessa työntekijöiden näkemys työehdoista on voimassa, kunnes asiasta on saatu ratkaisu. Tulkintaetuoikeuden siirtäminen Suomessakin työntekijöille lisäisi tasapuolisuutta ja kannustaisi sopimaan paikallisesti, Lyly sanoo.

Paikallisen sopimisen säännöt on edelleen tarpeen sopia lain sijaan työehtosopimuksissa, osoittaa SAK:n lokakuussa toteuttama luottamushenkilökysely.

Yleisintä paikallinen sopiminen on isoimmilla yli 250 henkilöä työllistävillä työpaikoilla, missä 70 prosenttia luottamushenkilöistä kertoo tehneensä paikallisia sopimuksia kahden edellisvuoden aikana. Alle kymmenen henkilön työpaikalla sopimuksia tehneiden osuus putoaa lähes puolet pienemmäksi eli 37 prosenttiin.

Lauri Lyly pitää tulosta osoituksena luottamusmiesten keskeisestä roolista paikallisen sopimisen onnistumisessa ja siitä, että sopimuksia tehtäessä on syytä tunnistaa alakohtaiset tarpeet.

– Pienillä työpaikoilla luottamusmiehiä on harvemmin kuin isommilla. Myös mahdollisuudet toimia vaihtelevat. Paikallisen sopimisen lisääminen onnistuu vain, jos luottamusmiesten oikeuksia tiedonsaantiin ja kouluttautumiseen vahvistetaan.

Lyly huomauttaa, että kirjaamalla pelisäännöt lakiin työehtosopimusten sijaan sivuutetaan alakohtaiset erityistarpeet ja jäykistetään työmarkkinoita.

Eniten paikallisesti sovitaan teollisuudessa. Yleisimmin teollisuusyrityksissä sovitaan palkkausjärjestelmistä ja kannustavasta palkkauksesta. Julkisella sektorilla palkkausjärjestelmien lisäksi korostuvat luottamushenkilöiden ajankäyttö ja korvaukset.

Selvästi harvinaisempaa palkkauksesta sopiminen on yksityisillä palvelualoilla ja kuljetuksessa. Palvelualoilla sovitaan kuitenkin muita aloja yleisemmin työaikaan liittyvistä asioista.

SAK:n kyselyyn vastasi 837 luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua.

Hallituksen asettama kolmikantainen paikallisen sopimisen työryhmä aloittaa työskentelynsä tiistaina 22. joulukuuta.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt