Verkkouutiset

Sairaanhoitajat eivät uskalla puuttua epäeettiseen toimintaan

Sairaanhoitajista noin 84 prosenttia kertoo velvollisuudekseen puuttua, jos havaitsee hoidossa epäasiallista käytöstä tai toimintaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sairaanoitajaliiton kyselyn mukaan kuitenkin vain 32 prosenttia vastaajista kertoo uskaltavansa puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin.

Epäasialliseksi toiminnaksi hoitotyössä luokitellaan esimerkiksi se, jos potilaan tai asiakkaan omaa tahtoa tai yksityisyyttä ei kunnioiteta. Tällaista toimintaa oli päivittäin tai viikoittain havainnut kyselyyn vastanneista 37 prosenttia.

Alan esimiehistä lähes kaikki (96 %) kertoivat, että heillä on velvollisuus puuttua epäasialliseen toimintaan. Lähes kolme neljästä (72 %) kertoi lisäksi, että heillä on rohkeutta puuttua tilanteisiin.

Esimiestasolla työskenteleviin verrattuna sairaanhoitajia mietityttää kyselyn tulosten mukaan se, millaiseen asemaan itsensä asettaa, jos raportoi havainneensa epäeettistä toimintaa hoitotyössä. Vastausten mukaan tilanteita katsotaan usein työpaikoilla tästä syystä sormien läpi.

Kiire ajaa etiikan ohi

Kiire mainittiin yhdeksi syyksi sille, miksi hoitajat eivät aina puutu epäeettiseen toimintaan. Yli puolet (53 %) kyselyyn vastanneista sairaanhoitajista kertoo olevansa samaa tai täysin samaa mieltä siitä, että joutuu toimimaan epäeettisesti vähäisten resurssien vuoksi. Kiireessä resurssit on tärkeää mitoittaa oikein.

Tämä tarkoittaa sitä, että paikalla on oltava paitsi lukumäärällisesti riittävä määrä henkilökuntaa, henkilöstöllä on myös oltava tarpeeksi tilanteen vaatimaa osaamista.

– Kiireestä huolimatta epäeettinen toiminta ei ole hyväksyttävää. Tarve sairaanhoitajien ammatilliselle osaamiselle korostuu sellaisissa tilanteissa, joissa asiakas tai potilas käyttäytyy poikkeavalla tavalla ja on aggressiivinen esimerkiksi muistisairauden vuoksi. Ammattilainen osaa tunnistaa syyt potilaan käytöksen takana ja hoitaa tätä asianmukaisesti. On tärkeää lisätä ymmärrystä ja antaa hoitajille ohjeistuksia erilaisten tilanteiden varalle, kertoo Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela.

Yksiköissä pitäisi olla käytössä toimintamalleja ja ohjeita tilanteisiin, joissa on havaittu epäasiallista kohtelua. Aina näitä ei kuitenkaan tunneta. Jopa lähes puolet (46 %) sairaanhoitajista kertoo, että ei tiedä, onko yksikössä olemassa ohjeistusta epäeettisen toiminnan varalle.

Osaamista epäasialliseen toimintaan puuttumiseen vahvistetaan keskustelemalla asiasta työyhteisössä (59 %) tai järjestämällä koulutusta (26 %) ja työnohjausta (24 %). Huolestuttavaa on, että kolmannes (33 %) sairaanhoitajista ilmoitti, ettei osaamista vahvistetaan ollenkaan.

Sairaanhoitajaliiton jäsenilleen lähettämään kyselyyn vastasi 752 julkisessa, yksityisessä ja kolmannen sektorin palveluksessa toimivaa sairaanhoitajaa sekä noin 161 alalla johtavissa ja esimiestehtävissä työskentelevää henkilöä. Kysely toteutettiin helmikuussa, ja se lähetettiin noin 9000 Sairaanhoitajaliiton jäsenelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)