Oulun kaupunginsairaala. / Google Maps

Sairaalassa jo yli 120 ihmistä karanteenissa

Oulun kaupunginsairaalassa karanteeniin on asetettu sata potilasta ja 25 työntekijää.

Oulussa tuli torstaina ilmi viisi koronaviruksen joukkoaltistumista, joista kaksi liittyy Oulun kaupunginsairaalan osastoihin B3 ja G3.

Kaupungin mukaan altistumisia on ollut myös Taikatahdin musiikkipäiväkodissa, Attendo Tähtitarhan asumispalveluyksikössä ja OSAO:n tarjoilijaopiskelijoiden luokalla.

Oulun kaupunginsairaalassa karanteeniin on asetettu yhteensä 125 henkilöä, joista 45 on nykyisiä potilaita, 55 kotiutettuja potilaita ja 25 työntekijöitä. Perjantaina on todettu yksi jatkotartunta osastolta kotiutuneella altistuneella henkilöllä.

Taikatahdin musiikkipäiväkodissa karanteenissa on 46, Tähtitarhassa 19 ja OSAO:ssa yksitoista henkilöä.

Mahdollisista altistumisista on kerrottu muun muassa Talvikankaan Salessa ja liikuntakeskus Coressa. Tarkempi lista löytyy Oulun kaupungin verkkosivuilta.

Koronavirustilanteen on varoitettu kääntyneen Oulussa huonompaan suuntaan viime päivien aikana.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt