Verkkouutiset

Sairaala kokeili visiirejä, 80 työntekijää sairastui

Tutkijoiden mukaan kasvovisiirien suojaava vaikutus jää heikoksi, jos henkilö ei käytä samalla kasvomaskia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alankomaissa on hämmästelty Rotterdamin lähellä sijaitsevan Albert Schweitzerin sairaalan päätöstä tilata henkilökunnalle 6 500 kasvovisiiriä.

Koronapotilaita hoitavat lääkärit ja hoitajat ovat käyttäneet visiirin lisäksi hengityssuojainta, suoja-asua ja -käsineitä. Työntekijät siirtyivät käyttämään pelkästään visiiriä käytävillä ja yhteisissä tiloissa.

– Se peittää kasvot täysin silmien yläpuolelta leuan alle asti. Se on vastuullinen tapa tehdä töitä, ja se on myös helppo puhdistaa, sairaalan johtaja Peter van der Meer sanoo Algemeen Dagblad -lehdelle.

Visiirit otettiin käyttöön lokakuun puolivälissä. Lokakuun 26. päivänä uutisoitiin koko sairaalan täyttyneen koronaviruspotilaista. Noin 80 työntekijää on poissa töistä Covid-19-infektioiden vuoksi.

Epidemiologi Zoë Hyde huomauttaa Twitterissä, etteivät visiirit suojaa yksin käytettyinä aerosolitartunnoilta. Vastaavia havaintoja on tehty esimerkiksi sveitsiläisessä hotellissa, jossa kaikkien sairastuneiden todettiin käyttäneen kasvomaskin sijasta visiiriä.

Albert Schweitzerin sairaala kehottaa tällä hetkellä kaikkia tiloihin saapuvia potilaita ja vieraita käyttämään maskia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)