”Säilöminen pakkovuodeksi ei ole ratkaisu nuorten syrjäytymiseen”

Ehdotus peruskoulun jälkeisestä ”pakkovuodesta” on epäkelpo ja jopa haitallinen lääke syrjäytymisvaarassa oleville nuorille, sanoo kansanedustaja, opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa (kok.).

Sarkomaa huomauttaa, että hallitus on jo sitoutunut koulutustakuuseen ja sen onnistumiseen on nyt keskityttävä.

– On niukkoja voimavarojen hukkausta, että SDP:n opetusministerit kerta toisensa jälkeen kaivavat esille oppivelvollisuuden venyttämispuheet, jotka aina epäkelpona kuopataan. Niin on myös nyt viisainta tehdä, hän sanoo.

Hän muistuttaa, että pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen keskeinen tavoite on, ettei yksikään nuori syrjäytyisi ja että jokainen peruskoulun päättävä nuori suorittaisi vähintään toisen asteen tutkinnon.

– Oppivelvollisuusiän nostoa keinoksi ei edes harkittu otettavan hallitusohjelmaan, koska se olisi kova, mekaaninen ja lyhytnäköinen keino. Pahimmillaan oppivelvollisuusiän pitkittäminen vain siirtäisi ongelmia tai syventää niitä tuomatta itse asiaan ratkaisua, Sarkomaa katsoo.

Nuorten syrjäytymiseen johtaneet seikat ovat hyvin erilaisia ja siksi tarvitaan räätälöityä ohjausta ja tukea peruskoulun jälkeiset erilaisten opiskelumahdollisuuksien tueksi.

– Pakko ei poista syitä, joiden takia oppimiskyvyssä tai motivaatiossa on puutteita tai estä sitä, että peruskoulusta pinnataan tai opinnot keskeytetään, Sarkomaa huomauttaa.

Sarkomaa painottaa, että koulutustakuun tarkoitus ei ole säilöä eikä sulloa nuoria pakolla vuodeksi johonkin oppilaitokseen.

Oppivelvollisuuden venyttämispuheiden sijaan voimavarat on Sarkomaan mielestä suunnattava oppimisongelmien varhaiseen havaitsemiseen ja ennaltaehkäisyyn sekä opetuksen, oppilaanohjauksen ja oppilashuollon kuntoon laittamiseen.

Sarkomaa muistuttaa, että joustava perusopetus ja ammattistartti ovat jo olemassa olevia ja toimivia apuja, jota kannattaa ja pitää käyttää.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt