Verkkouutiset

Sähköä ei käytetty lainkaan, maksu 74 euroa – hullut laskut eduskunnassa

Kyselytunnilla ihmeteltiin siirtomaksuja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman totesi eduskunnan kyselytunnilla puolueensa vaativan remonttia, jolla sähkön siirtohinnat pistetään kuriin. Vestmanin mukaan perheiden rahastamista monopolilla ei voida hyväksyä.

Kokoomuksen Timo Heinonen esitteli kahden kuluttajan saamia sähkölaskuja. Ne kertovat siirtomaksun juoksevan, vaikka sähköä ei kuluta lainkaan.

Kansanedustajan näyttämässä Esa Rantasen saamassa sähkölaskussa oli käytetty 21 kilowattia sähköä. Hinnaksi tuli 1,50 euroa. Siirtomaksuksi kuitenkin tuli päälle 94 euroa.

Toinen kansanedustajan esittelemä lasku oli tullut Kari Ojalle.

– Hän ei käyttänyt yhtään sähköä. Mutta siirtomaksua hänelle tuli 74 euroa, Timo Heinonen sanoi.

– Sähkölaskun hintaan ei juurikaan voi vaikuttaa, vaikka ei sähköä kuluttaisi, hän ihmetteli.

Kansanedustajan mukaan ”tuntuu kyllä kummalliselta tavalliselle ihmiselle, että hänen kesämökkinsä, mummonmökkinsä tai talonsa ei käytä sähköä juuri lainkaan, mutta siirtomaksut ovat tätä luokkaa. Voisiko ratkaisu olla, että tämän kesäasunnon tai mummonmökin voisi laittaa tietyllä tavalla ”pitoon”, kuten autot laitetaan seisontaan. Eli siirtomaksuja maksettaisiin silloin, kun sähköä kuluu?”.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) vastasi, että ”aika vaikea kokonaisuus olisi sellainen, että (sähkö)linja vedetään, ei tarvitse maksaa”.

Lintilä kehotti muistamaan lähtökohtia. Ne olivat myrskyt, joiden jäljiltä 550 000 suomalaista jäi ilman sähköä. Yhtiöt panostivat tämän seurauksena sähkönsaannin turvaamiseen.

– Että ne lähdettäisiin irrottamaan, niin äärettömän vaikea uskoa, että se tulisi onnistumaan… Yhtä kaikki se perusinfra on tehty sinne. Nyt on kyse siitä. Ja sen takia tätä lakia ollaan nyt tekemässä, että me saamme vedettyä tätä hintaa alas ja ihmisille ennustettavuus heidän sähkölaskuihinsa, ettei enää tule ylisuuria korotuksia, Mika Lintilä sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)