Lähestyn Helsingissä Lauttasaaren suunnasta varakkaiden suosimaa Kaskisaarta, kun huomaan sadan metrin päässä edessäni vanhemman mallisen turistibussin. Ei kai sentään? Kiihdytän vauhtiani, mutta bussi on liikkeessä. Se on selvästikin tullut vain kääntymään.
Juoksen bussin perässä, kunnes se yllättäen Lehtisaaren kohdalla jarruttaa ja ajaa sivuun yleiselle levähdyspaikalle. Bussista alkaa purkautua porukkaa. Ylitän tien ja esitän saman tien kysymyksen:
– Onko tämä se (Vasemmistonuorten järjestämä) Yläluokkasafari?
Minulle heitetään pari vastakysymystä:
– Oletko sinä rikas?
– Asutko täällä?
En vastaa. Katselen porukkaa, josta suurin osa suuntaa saman tien ohitseni kohti levähdyspaikan viereistä, yleistä laituria. Moni sytyttää röökin. Porukka seisoskelee ja juttelee keskenään. Lenkkeilyvaatteissa oleva ”alkuasukas” eli minä (joka tosin asuu läheisessä Lauttasaaressa) ei tunnu heitä juuri kiinnostavan. Ilta-Sanomien toimittaja kysyy, saako minua haastatella?
Tiedustelen, onko bussiretkellä mukana muitakin toimittajia ja mistä medioista? Asia kiinnostaa, sillä yritin päästä itsekin mukaan tälle safarille. Tiesin, että olin ilmoittautunut retkelle ajoissa ja oikeaoppisesti. En tullut kuitenkaan valituksi. Veikkaan, että taustallani Verkkouutisten ja Nykypäivän toimittajana saattoi olla merkitystä. Retkeä oli mainostettu kuitenkin kaikille avoimena.
Valtaosa porukasta juttelee edelleen keskenään laiturilla, joten suuntaan sinne. Muutamalla on safarihattu, joillakin vanhanmallisia kameroita ja kiikareita. Iso osa on kuitenkin ihan tavallisesti pukeutuneita. En havaitse punalippuja. Tiedustelen, onko paikalla retken järjestäjää?
– No, onhan täällä näitä safarioppaita.
Yksi safarioppaista – Vihtori Suominen – tulee pyynnöstäni juttelemaan. Kyselen, miten retki on sujunut? Oletteko ottaneet aktiivisesti yhteyttä paikallisiin asukkaisiin?
Suomisen mukaan bussissa on kerrattu taloushistoriaa. Entä ne yhteydet paikallisiin asukkaisiin? Niitä on ollut kuulemma vähemmän. Puolin ja toisin on kuitenkin vilkuteltu bussin ikkunasta. Suominen vetoaa aikatauluihin.
Porukka alkaa valua takaisin bussiin. Tupakan mittainen tauko on ohitse. Kiinnostaisi tuppautua mukaan, mutta lenkkini on pahasti kesken ja reilun tunnin päästä minun pitäisi jo istua elokuvateatterissa katsomassa Tuntematonta Sotilasta.
Myöhemmin luen Ilta-Sanomista, että yläluokkasafarilaiset olivat torjuneet paikallisten grillauskutsut Espoon Westendissä. Safarilaiset olivat vedonneet aikatauluihin ja siihen, että tämä olisi ollut ”matkan periaatteiden vastaista”.
– Se olisi kääntänyt retken tarkoituksen väärin. Siihen, että me keskustellaan yksittäisistä rikkaista henkilöistä ja miten he ovat hankkineet omaisuutensa sen sijaan, että puhutaan rakenteista ja politiikasta, millä Suomea kehitetään eriarvoisemmaksi, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Hanna-Marilla Zidan sanoi Ilta-Sanomille.
Tätä en ymmärrä. Jokaisella ihmisellä on omat syynsä ja taustansa sille, miten hän on elämänsä elänyt ja omaisuuttaan kartuttanut. Yläluokkasafarilaiset torjuivat mahdollisuuden tutustua näihin ”ökyrikkaisiin”. He torjuivat mahdollisuuden laajentaa omaa maailmankuvaansa. He halusivat mieluummin pysytellä turvallisesti bussissa. Analysoida siellä teorioita ja yhteiskunnallisia rakenteita – omiensa parissa.
Mieleeni tulee kirjailija Pirkko Saision viime keväänä räväyttämä keskustelu punavihreistä omassa kuplassaan.
