Verkkouutiset

Asiakkaita Leadenhallin kauppakeskuksessa Lontoossa. / LEHTIKUVA / AFP Tolga Akmen

Saavuttiko Britannia laumasuojan?

Deltamuunnoksen leviäminen vaikuttaa hyytyneen viimeisen viikon aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Monet tutkijat ovat ihmetelleet Britannian tartuntamäärien nopeaa laskua.

Maassa on vahvistettu viime päivinä noin 25 000 uutta infektiota eli alle puolet heinäkuun 17. päivän huipputasosta. Lasku on jatkunut jo viikon putkeen.

Käänne on yllättänyt myös terveysministeri Sajid Javidin, joka ennakoi vielä heinäkuun alussa päivittäisten tapausmäärien nousevan lähes sataantuhanteen.

Nimettömänä pysyttelevä ministeri sanoo Daily Mail -lehdelle, että Britannia on käytännössä saavuttanut jo laumasuojan. Noin 90 prosenttia aikuisväestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen, mikä vähentää merkittävästi sairaalahoidon tarvetta.

Hallituksen epidemiahallinnuksia tehnyt professori Neil Ferguson on arvioinut, että epidemia tulee laantumaan lokakuuhun mennessä. Financial Timesin mukaan mukaan jo noin 92 prosentilla Englannin ja Walesin alueen aikuisista löytyy vasta-aineita koronavirusta vastaan. Taustalla on rokotus tai aiemmin sairastettu tauti.

Useat kansanedustajat ovat kehottaneet pääministeri Boris Johnsonia löysentämään karanteeneja koskevia sääntöjä rokotettujen osalta, sillä monet alat ovat kärsineet viime viikkoina työvoimapulasta. Ruokakauppojen hyllyt ovat ajoittain tyhjentyneet, kun henkilökuntaa on määrätty omaehtoiseen karanteeniin.

– Meidän on toki oltava varuillamme mahdollisesti vaarallisten virusmuunnosten varalta. Mutta muuten koronasta on tulossa jotain sellaista, jonka kanssa pystyy elämään. Se hiipuu pikkuhiljaa taustalle, hallituslähde toteaa.

Weizmannin instituutin tutkija Eran Segal huomauttaa Twitterissä, että Yhdysvaltain ja Israelin epidemiakäyrä vaikuttaa seuraavan Britannian tilannetta reilun kuukauden viiveellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)