X
SULJE MAINOS
Viikonlopun kylmä sää lauhtuu tulevan viikon alussa. LEHTIKUVA / MESUT TURAN

Säätilassa jälleen muutos, alkuviikolla lauhtuu

Sunnuntaita vietetään viileässä, mutta aurinkoisessa säässä.

Isänpäivän säästä ennustetaan viileää, mutta aurinkoista.

Ylen meteorologi Kerttu Kotakorven mukaan Suomeen virtaa viikonloppuna viileää ilmaa, joten öisin on pakkasta koko maassa. Pohjois-Suomessa pakkanen voi olla kireää.

Sää on ollut viimeisen viikon aikana hyvin vaihtelevaa, ja myös alkuviikosta on luvassa uusi käänne.

– Myös huominen päivä on vilpoinen, mutta aurinkoinen. Alkuviikolla lauhtuu jälleen, Kotakorpi kirjoittaa Twitterissä.

Sunnuntain sää on Ylen ennusteen mukaan kylmimmillään pohjoislapissa, jossa lämpötila voi pudota -8 asteeseen, etelässä puolestaan pysytään muutama aste plussan puolella. Alkuviikosta sää kuitenkin lauhtuu jälleen, ja maanantaina ja tiistaina lämpötila onkin jo koko maassa pääsääntöisesti plussan puolella.

Perjantaina Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n julkaiseman uuden kuukausiennusteen mukaan joulunalusajasta on tulossa aiemmin ennustettua lämpimämpi.

– Ainakin alkavalla viikolla 15. marraskuuta alkaen ero edellisen ja uuden ennusteen välillä johtuu Suomen osalta osin siitä, että uudessa ennusteessa Keski-Euroopassa ilmanpaine on korkeampi kuin edellisessä. Suomeen puhaltaakin kylmän ilmavirtauksen sijaan Atlantilta lauha ilmavirtaus, Forecan meteorologi Joanna Rinne toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt