Verkkouutiset

S-Pankki: Ei maailmanloppua eikä taantumaa näkyvissä

Talouden kasvua pönkittää ensi vuonna kotitalouksien kulutus, jota piristävät palkankorotukset ja työllisyyden lisäys.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

S-Pankin tuoreen talousennusteen mukaan talouskasvu hidastuu ensi vuonna, mutta säilyy yhä mukiinmenevänä.

– Maailmanloppua ei ole tulossa, eikä taantuma ole näköpiirissä. Kasvu jatkuu hitaampana mutta sinänsä kohtuullisena, pääekonomisti Timo Hirvonen S-Pankista kertoo tiedotteessa.

Hirvosen ennusteen mukaan kasvun moottorina toimivat tavalliset suomalaiset perheet, joiden ennakoidaan kuluttavan rahaa tavaroihin ja palveluihin lähes entiseen malliin ensi vuonna.

– Kulutuksen kasvua tukevat palkankorotukset ja työllisyyden lisäys. Yritysten vienti ja investoinnit kehittyvät sen sijaan rauhallisemmin, Hirvonen arvioi.

S-Pankin talousennusteen mukaan Suomen talous kasvaa ensi vuonna 1,7 prosenttia ja vuonna 2020 myös 1,7 prosenttia.

Hirvonen ennakoi, että asuntojen hinnat kehittyvät rauhallisesti mutta hintaerot eri alueiden välillä jatkuvat ennallaan.

– Isompi muutos tapahtuu siinä, että lyhyet markkinakorot alkavat nousta asteittain.

S-Pankki ennakoi, että asuntolainoissa suosittu 12 kuukauden Euribor-korko on 0,20–0,30 prosentin haarukassa ensi vuoden lopussa ja 0,60–0,80 prosentin haarukassa vuoden 2020 lopulla.

Korkojen nousu lisää lainanhoitokuluja. Esimerkiksi 100[nbsp]000 euron annuiteettimuotoisessa asuntolainassa, jossa laina-aika on 20 vuotta, 0,8 prosenttiyksikön koronnousu kasvattaa lainanhoitokuluja vajaalla 40 eurolla kuukaudessa.

– Kotitalouksien kannattaa varautua korkojen nousuun harkitsemalla kiinteää korkoa ja mitoittamalla oma asuntolaina niin, että lyhennyksistä selviää myös korkeammilla koroilla. Kuukausisäästäminen on myös hyvä keino luoda omaan talouteen ylimääräistä puskuria, Hirvonen kertoo.

Hirvonen kuitenkin muistuttaa, että rakenteelliset tekijät ja suhdannetekijät pitävät huolen siitä, etteivät korot nouse kuluvan korkosyklin huipulla yhtä korkeiksi kuin aiemmissa sykleissä.

S-Pankin talousennusteen mukaan suurimmat riskit maailmantalouden näkymille muodostavat Yhdysvaltojen keskuspankin kiristyvä rahapolitiikka, protektionismin nousu ja poliittinen epävarmuus. Rahapolitiikan kiristyminen on S-Pankin mukaan ollut tavallisin taantuman aiheuttaja johtavissa teollisuusmaissa 1960-luvulta lähtien.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)