Verkkouutiset

S-Pankin strategi odottaa rahastotuottojen tasaantuvan

Suomalaisten yhdistelmärahastojen arvot kohosivat voimakkaasti alkuvuonna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

S-Pankin päästrategi Lippo Suomisen mukaan viime vuoden heikon lopun jälkeen rahastosäästäjillä oli tammi-maaliskuussa kissanpäivät. Suomalaisten yhdistelmärahastojen arvot kohosivat keskimäärin yli seitsemän prosenttia.

– Nyt nähdyn voimakkaan kurssinousun jälkeen voi odottaa, että yhdistelmärahastojen tuotot tasaantuvat, arvioi Suominen S-Pankin tiedotteessa.

Päästrategi muistuttaa kuitenkin korkotason pysyvän näillä näkymin matalana vielä pitkään, mikä varmasti houkuttelee varoja rahastoihin jatkossakin.

Viime vuoden lopussa osakemarkkinoilla nähtiin Suomisen mukaan kovin lasku vuosineljänneksessä tällä vuosikymmenellä. Jouluaaton jälkeen suunta kuitenkin kääntyi, ja maailman osakemarkkinat tuottivat alkuvuonna lähes 15 prosenttia.

Suomisen mukaan markkinakäännettä selittää taantumapelkojen lieventyminen. Pelot taantumasta kasvoivat sekä Yhdysvalloissa että Kiinassa viime vuoden lopussa.

– Nyt näyttää kuitenkin siltä, että valtiot ja keskuspankit ovat auttamassa talouskasvua elvytystoimillaan myös jatkossa, hän toteaa.

Osakkeiden vahvasta noususta huolimatta rahastovirrat ovat S-Pankin mukaan jääneet Suomessa ja maailmalla vaisuiksi, sillä yleinen epävarmuus ja tiedot talouskasvun heikkenemisestä pitivät säästäjät varovaisina.

Tammi-maaliskuussa yli 6 000 suomalaista aloitti säästämisen yhdistelmärahastoihin. Suomessa on yhteensä noin miljoona rahastosäästäjää, joista noin joka kolmas säästää yhdistelmärahastoon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)