Verkkouutiset

Poika myy Talebanin lippuja Heratissa. LEHTIKUVA / AFP Hoshang Hashimi

Ruumiit roikkuvat nostureista – näin Taleban jakaa oikeutta

Uskonnollista poliisia on ohjeistettu toimimaan maltillisemmin, mutta raa’at toimet ovat edelleen yleisiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taleban-liike on alkanut jakaa sharia-lakiin perustuvia rangaistuksia nopealla mutta raa’alla tavalla noustuaan valtaan Afganistanissa elokuun lopussa.

Yhdysvaltain tukeman entisen hallinnon aikana korruptio rehotti Afganistanissa, ja rikosten lukumäärä oli korkealla tasolla.

Monien afganistanilaisten kerrotaan tykästyneen Talebanin tiukkaan otteeseen.

Taleban surmasi Heratin kaupungissa neljä kidnappauksesta syytettyä henkilöä, joiden ruumiit ripustettiin roikkumaan nostureista. Yhden ruumiin niskan ympärille oli laitettu kyltti, jossa luki ”kidnappaajia rangaistaan näin”.

– Ihmiset ovat erittäin tyytyväisiä tästä päätöksestä, koska he uskovat, että kidnappauksista päästään tällä tavalla eroon (Heratin) maakunnassa, eräs sivustakatsoja sanoo CNN:lle.

Hieman yli kuukausi sen jälkeen, kun suurin osa kansainvälisestä yhteisöstä oli paennut Afganistanista evakuointilennoilla, Heratin julmat raakuudet muistuttavat Talebanin aikaisempaa valtakautta 1990-luvun lopulla, jolloin julkinen pelottelu oli yleistä.

Mutta Talebanien kerrotaan olevan myös riittävän fiksuja tietääkseen, että muu maailma ei katso tällaisia raakoja toimia suopeasti.

Ohjeet uskonnolliselle poliisille

Ghaznin kaupungissa pelätty uskonnollinen poliisi on palannut kaduille. He eivät kuitenkaan jaa rangaistuksia, vaan pyrkivät voittamaan paikallisten luottamuksen puolelleen kättelemällä ihmisiä ja esittelemällä itsensä. Uskonnollisen poliisin partiot rohkaisevat ihmisiä ja pienyrittäjiä seuraamaan sharia-lakia.

Taleban-liike on perustanut Ghazniin hyveyden edistämisen ja paheiden ehkäisemisen ministeriön päämajan.

Ministeriön johtaja Mawlavi Abdullah Mohammadin mukaan heidän tehtävänään on kannustaa afganistanilaisia omaksumaan islamilainen käytäntö. He joutuvat kuitenkin noudattamaan tarkkoja sääntöjä tehtävää toteuttaessaan.

– Toimimme sharia-lain mukaisesti. Ensiksi tiedotamme ihmisille hyvistä teoista. Me saarnaamme heille ja välitämme viestin mukavalla tavalla; toisella kerralla toistamme heille saman uudelleen; kolmannella kerralla puhumme heille hieman ankarammin, Mohammad sanoo.

Mohammadilla on mukanaan Talebanin äskettäin julkaisema vihkonen, jossa määritellään ohjeet uskonnolliselle poliisille työn suorittamiseksi.

– Noudatamme lakeja ja sääntöjä. Me annamme neuvoja, mutta jonkun käteen tarttuminen, pahoinpitely, huomautuksen tai varoituskirjeen lähettäminen on vastoin emiraatin politiikkaa. Jos joku on tehnyt näin, kyseessä on ollut omatoiminen teko.

CNN:n haastattelemien ihmisten mukaan kaikki Talebanin taistelijat eivät kuitenkaan noudata ohjeita, ja pahoinpitelyt ovat yleisiä.

Esimerkiksi homoseksuaaleiksi paljastuneita ihmisiä pahoinpidellään seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)