Rokotekoordinaattorin mukaan näyttää siltä, että Ruotsi pystyy rokottamaan kaikki prioriteettiryhmät kevään aikana. LEHTIKUVA/AFP

Ruotsissa väläytetään: Koronarokotetta jakoon jo joulukuussa

Jos Saksa aloittaa rokotukset ajoissa, voidaan rokotekoordinaattorin mukaan niin tehdä myös Ruotsissa.

Ruotsin rokotekoordinaattori Richard Bergströmin mukaan on mahdollista, että maassa alettaisiin antaa rokotteita koronavirusta vastaan jo joulukuussa. Saksa ja Iso-Britannia ovat antaneet tietoja, joiden perusteella rokotteiden jakelu voitaisiin jo joulukuussa saada käyntiin. Bergströmin mukaan Ruotsi voi ehtiä mukaan samaan kehitykseen.

− EU-komission puheenjohtaja on sanonut, että voimme odottaa hyväksyntää ennen joulua. En ole varma, onko se täysin realistista, mutta ei se ole mahdotontakaan, Bergström sanoo Aftonbladetille.

Hän on aiemmin sanonut, että Ruotsi saisi rokotteen vasta tammikuussa. Hän ei näe riskiä sille, että Ruotsi jäisi jälkeen.

− Iso-Britannialla on oma prosessinsa, ja on mahdollista, että he pääsevät liikkeelle aiemmin. Mutta EU:n sisällä meillä on koordinointi.

Jos siis Saksa saa rokotteen aiemmin, myös Ruotsi saa?

− Kyllä, se on suunnitelma. Mutta ne ovat hyvin pieniä määriä. Tärkeintä on, että organisaatio, joka rokottaa useita miljoonia ihmisiä, on valmiina tammikuussa.

Bergströmin mukaan näyttää siltä, että Ruotsi pystyy rokottamaan kaikki prioriteettiryhmät kevään aikana.

Tiistaina kerrottiin, että EU on tehnyt 160 miljoonaa rokoteannosta käsittävän sopimuksen yhdysvaltalaisen Modernan kanssa.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin mukaan EMA voisi antaa Pfizerin ja Biontechin sekä Modernan rokotteille ehdollisen hyväksynnän jopa joulukuun puolenvälin jälkeen.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt