Verkkouutiset

Ruotsissa suunnitellaan erityistukea maahanmuuttajien palkkaamiseen

Vasemmistohallituksen suunnitelmassa maahanmuuttajille voisi maksaa muita alempaa palkkaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ehdotus saa kritiikkiä pääoppositiopuolue maltilliselta kokoomukselta, jonka talouspoliittinen vastaava ja valtiovarainministeriehdokas Elisabeth Svantesson pitää suunnitelmaa kalliina ja epätoivoisena. Hän kertoo asiasta Dagens Industrin  haastattelussa.

Työmarkkinaosapuoluet pääsivät uudesta mallista yhteisymmärrykseen viime viikolla. Nyt asiaa käsitellään hallituksen sekä työmarkkinaosapuolten neuvotteluissa.

– Työmarkkinaosapuolet asettavat tässä todella kovia vaatimuksia kolmannelle osapuolelle, joka ei ollut edes läsnä neuvotteluissa. Se osapuoli on valtio ja veronmaksajat, jotka tulevat maksamaan lähes koko juhlat, Svantesson kritisoi.

Mallissa maahanmuuttajan, jota pyritään integroimaan ruotsalaisille työmarkkinoille, voisi palkata työehtosopimusta alemmalla palkalla. Julkisen lisätuen avulla työntekijälle taas turvattaisiin minimitoimeentulo. Työnantajan osuus palkasta olisi vain noin 800 euroa.

Työntekijän sopimus olisi mallissa kaksivuotinen ja työn lisäksi hän osallistuisi koulutukseen. Mallin ulkopuolelle jättäytyi joukko ammattiliittoja ja aloja, kuten Ruotsin metalliliitto.

Ruotsin hallituksen tavoitteena on mallin avulla parantaa maahanmuuttajien heikkoa työllistymistä. Maltillinen kokoomus ja oppositio ratkaisivat samaa ongelmaa matalammalla palkkatasolla ilman valtion lisätukea. Oikeistoallianssin mallissa juuri Ruotsiin saapuneita maahanmuuttajia sekä nuoria olisi mahdollisuus työllistää palkkatasolla, joka olisi 70 prosenttia työehtosopimuksen mukaisista minimipalkoista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)