Verkkouutiset

Ruotsin tehohoidossa jopa tuhannen paikan vaje

Ennusteen mukaan koronavirukseen menehtyy Ruotsissa lähes 4200 potilasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirusepidemian arvioidaan iskevän Ruotsiin voimakkaasti lähiviikkojen aikana.

Washingtonin yliopiston Institute for Health Metrics and Evaluation (IHME) -tutkimuskeskuksen mukaan epidemian huippu saavutetaan 25. huhtikuuta eli 16 päivän päästä.

Ennusteen mukaan Ruotsin terveydenhuollon kapasiteetti ylittyy reilusti. Sairaalavuoteiden osalta vajaus on 2824 paikkaa ja tehohoidossa 1090 paikkaa. Huipun aikana tarvitaan yli 990 hengityskonetta.

IHME on huomioinut laskelmissaan, ettei Ruotsissa ole suljettu kouluja tai annettu ulkonaliikkumiskieltoa. Maansisäisiä liikkumisrajoituksia ei ole asetettu eikä yritysten aukioloa rajoitettu.

Ruotsissa Covid-19-kuolemien huippu saavutetaan 18 päivän päästä. Sairauteen menehtyy elokuun alkuun mennessä yhteensä 4182 henkilöä. Ennusteen mukaan epidemia kuihtuu lähes kokonaan toukokuun puolivälin tienoilla.

Italian arvioidaan saavuttaneen epidemiahuippunsa jo maaliskuun 28. päivänä. Tilanne on parhaillaan tasaantumassa Espanjassa.

Yhdysvalloissa terveydenhuoltoresurssien käyttömaksimi saavutetaan ylihuomenna, jolloin sairaalavuoteiden tarve on 94 249 paikkaa ja tehohoidossa 19 438 paikkaa. Sairaalapaikoissa vajeeksi arvioidaan 15 852 kappaletta ja tehohoitopaikkojen vajeeksi 9047 kappaletta.

LUE MYÖS:
Suomen epidemian huippu 12 päivän päästä (VU 9.4.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)