Verkkouutiset

Ruotsin syytetään viivyttävän suomalaisten pääkallojen palautusta

Ryöstetyksi sanotuista vainajien kalloista käynnistyi 1873 rotubiologinen tutkimus.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hufvudstadsbladet uutisoi 10.3.2019 ruotsinsuomalaisten aktivistien hankkeesta saada Ruotsin Karoliininen instituutti palauttamaan suomalaisten pääkalloja.

Ruotsalaislääkärit veivät kallot 1873 tutkiakseen ”suomalaista rotua”. Suomalaisia pidettiin lyhytkalloisina, hitaina, vähälahjaisina ja lannistuneina.

Karoliinisella instituutilla on 82 vainajan jäämistöt ja tiedossa on 20-30 heidän mahdollista omaistaan.

Ruotsinsuomalaisten aktivistien mukaan kallot ryöstettiin Enon, Pielaveden, Pälkäneen ja Rautalammin kirkkomailta rotututkijoiden ”aineistonkeruumatkalla” 1873.

Muun muassa Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen on nyt allekirjoittanut seurakunnan puolesta vetoomuksen pääkallojen palauttamiseksi.

Kirkkoherra Kemppainen ja kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) keskustelivat asiassa etenemisestä maanantaina opetus- ja kulttuuriministeriössä. Suomella ja Ruotsilla on neuvotteluyhteys.

Dramaattisessa vetoomuskirjelmässä aktivistit ovat vaatine Karoliinista instituuttia palauttamaan jäämistöt ilman viivyttelyjä, selvittämään henkilöllisyydet ja esittämään anteeksipyynnön.

– Ruotsinsuomalaiseen vähemmistöön kuuluville olisi vainajien palautus merkittävä ele kansallisen sovintoprosessin kannalta täällä Ruotsissa: haudoistaan ryöstettyjä maanmiehiämmehän käytettiin aineistona tarkoitusperiin, joiden seurausvaikutuksista olemme joutuneet vielä tänäkin päivänä kärsimään, aktivistit toteavat.

Aktivistit katsovat, että instituutti on viivytellyt asiassa tarpeettomasti eikä ole tiedottanut jäämistöjen ryöväämisestä, olemassaolosta ja säilytyksestä.

– Karoliininen insitituutti on viivytellyt asiassa toimintaan ryhtymisessä senkin jälkeen, kun se on ruotsinsuomalaisten aktivistien ja mahdollisia omaisia edustavien tahojen toimesta tuotu esille ja sen nimenomaiseen tietoon, aktivistit toteavat kirjeessään.

– Karoliininen instituutti on silminnäkijöidenkin mukaan jo pitkään säilyttänyt jäämistöjä vainajien muistoa ja arvoa kunnioittamattomalla tavalla sekä käyttänyt näitä epäeettisiin tarkoitusperiin, joilla on ollut huomattavia negatiivisia seurausvaikutuksia useille väestöryhmille, mukaan lukien Ruotsin kansalliset vähemmistöt kuten maan ruotsinsuomalaiset (ruotsalaiset rasistiset rotuteoriat, joiden vaikutus maassa jatkui 70-luvulle asti), aktivistit syyttävät.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)