Koronan toinen aalto on ollut Ruotsissa jopa tappavampi kuin kevään ensimmäinen aalto. FOLKHÄLSOMYNDIGHETEN

Ruotsin surullinen koronakäyrä: Eikö mitään haluttu oppia?

Länsinaapurissa on kuollut 11000 virustartunnan saanutta.

Ruotsissa on koronapandemian aikana todettu 11 000 virukseen liittyvää kuolemantapausta. Maan kansanterveysviraston (FOHM) tilastojen mukaan päivittäisiä kuolemantapauksia on syksyllä alkaneessa toisessa aallossa ollut enemmän kuin kevään pahimpina päivinä.

Siinä missä huhtikuun puolivälissä maassa kuoli 115 virustartunnan saanutta, 28. joulukuuta päivittäinen kuolemamäärä oli epidemian tähän asti pahin: 121.

Ihmisoikeusjuristi ja professori Martin Scheinin on jakanut Ruotsin kuolintapausten kuvaajan Twitterissä.

− Surulliseksi vetää Ruotsin koronakuolemien käyrä: nyt ylittyi 11.000. Viimeiset 10 pv käyrässä ovat pahasti alakanttiin kun tiedot vielä täydentyvät, mutta tilanne on ihan yhtä paha (tai pahempi) kuin keväällä. Eikö mitään edes haluttu oppia?

Ruotsin epidemianhoito tunnetaan siitä, että maassa ei keväällä toteutettu samanlaisia sulkutoimia. Keväällä pandemiahoidon vastuu annettiin Kansanterveysvirastolle.

Syksyllä Ruotsissa on toteutettu Suomen kaltaisia rajoitustoimia, jotka kukin alue määrittelee epidemiatilanteen mukaan. Valtakunnallisesti Ruotsin hallitus aktivoitui syksyllä johtamaan epidemianhoitoa. Maa on kuitenkin joutunut kohtaamaan selvästi rajumman viruksen leviämisen toisen aallon kuin Suomi.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt