X
SULJE MAINOS
Ruotsin pääministeri ja sd-johtaja Stefan Löfven (vas.) ja keskustan johtaja Annie Lööf. LEHTIKUVA / AFP Lars Schroder

Kristiina Katajikko: Ruotsin politiikan lehmänkauppojen pitkä historia

Kirjoittajan mukaan Annie Lööfin ja Stefan Löfvenin suhde on vuoristorataa.

Helle on viime päivinä hellinyt ruotsalaisia, mutta sosiaalidemokraattien puoluetoimistolla on hikoiltu ihan muista syistä. Pääministeri Stefan Löfven ilmoitti hallituksen erosta ja valitsi hallitustunnustelukierrokset uusien vaalien sijaan. Ensimmäisenä vuoro meni kokoomuksen Ulf Kristerssonille, joka heitti pyyhkeen kehään muutamaa päivää myöhemmin. Matematiikka (174/175) ei kertakaikkiaan ollut hänen puolellaan eikä äänestystä näin ollen ollut mielekästä suorittaa. Pallo siirtyi Stefan Löfvenille.

Asiantuntijat kautta linjan olivat yksimielisiä siitä, että Löfvenin kannattaa nyt vain pidättäytyä tammikuun sopimuksessa miinus vuokrien vapauttaminen eli vasemmiston vaatima poisto koskien kohtaa 44. Keskusta kun ei suostu olemaan mukana, jos vasemmistolla on päätäntävaltaa budjettiin. Matalan kertoimen veikkaus oli, että Stefan Löfven valitaan uudelleen pääministeriksi. Maanantaina puhemies Andreas Norlén sitten ilmoitti, että pääministeriäänestys pidetään keskiviikkona. Vasemmisto saa todennäköisesti jotain siitä hyvästä etteivät ole mukana budjettineuvotteluissa. Keskusta puolestaan voi täten säilyttää kasvonsa ja antaa varauksettoman tukensa Löfvenin hallitukselle. Ihan lopullista varmuutta ei kuitenkaan ole mistään.

Sosiaalidemokraattien ja keskustan lehmänkaupoilla on Ruotsissa pitkä historia. Puolueita yhdistää se, että ne itse asiassa eivät ole puolueita laisinkaan vaan kansanliikkeitä. Sosiaalidemokraattien juuret ovat työväenliikkeessä ja keskustan pienviljelijöissä. Urbaanin legendan mukaan ruotsalainen sosiaalidemokraatti myisi tarvittaessa vaikka isoäitinsä päästäkseen kiinni vallankahvaan. Sosiaalidemokraattien koko olemassaolon perusta on olla valtapuolue, statsbärande parti. Keskustan ja sosiaalidemokraattien symbioottinen suhde perustuu juuri tähän. Sosiaalidemokraatit ovat olleet yhteistyön aloitteentekijä ja primus motor. Tukiessaan sosiaalidemokrattien valtapyrkimyksiä keskusta on saanut kokoaan suuremmat mahdollisuudet saada läpi omaa politiikkaansa. Yhteistyöllä on väistämättä myös hajotettu ja hallittu sinistä joukkuetta eli porvaripuolueita.

Sosiaalidemokraattisen puolueen ja keskustan suhde on kuin Elizabeth Taylorin ja Richard Burtonin rakkaustarina. Milloin kansalaiset ovat saaneet seurata loputonta Kuka pelkää Virginia Woolfia -draamaa ja milloin taas on osteltu timantteja Cartieriltä. Ennen kaikkea tämä on-off -suhde on perustunut kulloistenkin puoluejohtajien henkilökemiaan. Monikymmenvuotinen, hyvä yhteistyö loppui 1970-luvulla, kun Thorbjörn Fälldin valittiin keskustan puheenjohtajaksi. Rauhallinen ja harkitseva Fälldin oli nopean ja teräväkielisen Olof Palmen täydellinen vastakohta, eivätkä he voineet sietää toisiaan. Keskustalaisen maanviljelijän ja sosialidemokraattisen aristokraatin kohtaaminen toi vaaliväittelyihin oman pikantin lisämausteensa. 1970-luvulla puolueet erkanivat toisistaan myös ideologisesti. Keskusta syytti sosiaalidemokraatteja alati paisuvasta valtion byrokratiasta ja maaseudun autioitumista. Suurin kivi kengässä oli kuitenkin energiapolitiikka ja nimenomaan ydinvoimakysymys. Fälldin vastusti henkeen ja vereen ydinvoimaa, ainakin siihen asti kunnes loppusijoituspaikasta oltaisiin tehty päätös. Monen mielestä Lööfille mahdollinen yhteistyö vasemmiston kanssa on ydinvoiman kaltainen arvovaltakysymys josta ei jousteta.

Ydinvoiman vastustamiselle oli 1970-luvun Ruotsissa poliittinen tilaus ja juuri sen katsotaan johtaneen keskustan saamaan vaalivoittoon vuonna 1976. Torbjörn Fälldin voitti vaalit yhdessä kokoomuksen ja kansanpuolueen (nykyisin liberaalit) kanssa. 44 vuoden yhtäjaksoisen hallitusvastuun menettäminen oli katkeraa kalkkia sosiaalidemokraateille ja aiheutti yli 20 vuoden välirikon puolueiden välille. 1990-luvulla vallinnut välirauha rikkoutui vuonna 2002 kun Maud Olofsson valittiin keskustan puoluejohtajaksi. Olofssonille sosiaalidemokraattien Göran Persson edusti kaikkea sitä mitä hän itse ei voinut sietää. Näiden kahden puoluejohtajan huono henkilökemia ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Olofssonin mukaan Persson oli kommentoinut hänen painoaan alentavasti. Persson puolestaan koki, että hänen sanojaan oli vääristelty, eikä kuulemma voisi moisen mielensäpahoittajan kanssa tehdä yhteistyötä.

Allianssenin perustaminen, joka sittemmin johti Fredrik Reinfeldtin kahteen perättäiseen hallitukseen, on nimenomaan Maud Olofssonin ansiota. Olofssonin sydämenasia ovat kaikki pienyrittäjät, ei vain maanviljelijät. Hän siirsi puolueen monta piirua oikealle ja vakuutti omansa, että Fredrik Reinfeldt on oikea messias. Samalla hän oli Allianssin äitihahmo, joka omalla sympaattisella olemuksellaan ja aidosti isolla sydämellään yhdisti porvarit. Maud Olofsson osoitti, että keskustaan voi kerrankin luottaa.

Annie Lööfin ja Stefan Löfvenin suhde on ollut yhtä vuoristorataa. Milloin kiistellään suorassa vaaliväittelyssä lähes nyrkein kuten vuonna 2014. Nyt jo legendaarisessa energiapolitiikkaa koskevassa debatissa Löfven menetti malttinsa ja  “miekkaili” pois Lööfin tarjoaman pumaskan. “Det är bara käbbel!”, vain toraa, tiuskaisi Löfven ja osoitti vanhanaikaisella sanavalinnaan kuuluvansa auttamattomasti politiikan setäkerhoon. Milloin taas Annie Lööf on istunut tv-sohvalla pontevasti vakuuttamassa, että hän syö ennemmin oikean jalan kenkänsä kuin ryhtyy Stefan Löfvenin apupyöräksi. Sittemmin Lööf teki yli-viikarit ja syytti lausunnosta silloista avustajaansa. Paljon suuria puheita ja uhoa kunnes sitten tammikuussa 2019 Annie Lööf iski puukon Allianssin selkään lähtiessään sosiaalidemokraattien matkaan. Viholliseni vihollinen on ystäväni, eli sillä kertaa sosiaalidemokraatteja ja keskustaa yhdisti syvä inho ruotsindemokraatteja kohtaan.

Valtakunnassa siis kohta kaikki hyvin. Vaan kun ei ole. Maata piinaa Euroopan kuudenneksi korkein työttömyys, surkeat koulutulokset, jengiväkivalta, integraatio-ongelmat ja lukuisat ampumiset, joista tuorein tragedia on Göteborgissa viime viikolla murhattu nuori poliisi. Sininen linja on kovin ohut. Samaan aikaan Helgeandsholmenilla kiistellään pilkun paikasta.

Käbbel, bara käbbel.

Kristiina Katajikko

Kristiina Katajikko

Tukholmalainen kunnallispoliitikko, Maltillinen Kokoomus.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt