Verkkouutiset

Ruotsin kirkko lakkaa kutsumasta Jumalaa Herraksi

Ruotsin kirkko kehottaa pappeja käyttämään vastedes sukupuolineutraaleja termejä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin evankelis-luterilaisen kirkon uuden ohjekirjan mukaan pappien on jatkossa vältettävä sanoja ”Herren” eli ”herra” ja ”han” eli ”hän” maskuliinimuodossa. Sen sijaan ohjekirja kehottaa käyttämään aina käsitettä ”Jumala”.

Ruotsin evankelis-luterilainen kirkko päivittää 31-vuotiaan ohjekirjansa, jossa määritellään muun muassa ohjeet jumalanpalveluksen toimittamiseksi.

Asiasta päätti 251-henkinen kirkolliskokous. Uusi ohjesääntö tulee voimaan ensi vuoden helluntaina 20. toukokuuta.

– Teologisesti, esimerkiksi, tiedämme, että Jumala on sukupuolimääritelmiemme ulkopuoluella, Jumala ei ole ihminen, Ruotsin evankelisen kirkon arkkipiispa Antje Jackalén kertoi uutistoimisto TT:lle.

Kaikki eivät ole ottaneet uuden ohjekirjan sukupuolineutraaleja säännöksiä vastaan tyytyväisyydellä. Esimerkiksi Lundin yliopiston teologian dosentti Christer Pahlmblad sanoi Tanskan Kristeligt Dagbladille, että ei pidä järkevänä, jos Ruotsin kirkko tulee tunnetuksi kirkkona, joka ei kunnioita yhteistä teologista perintöä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)