Verkkouutiset

Ruotsi vahvistaa Gotlantia uudella rykmentillä

Saari oli käytännössä demilitarisoitu vuodesta 2005, jolloin P18-rykmentti lakkautettiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin puolustusvoimat on perustanut ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen uuden rykmentin.

Aftonbladetin mukaan sekä kuningas Kaarle XVI Kustaa että pääministeri Stefan Löfven osallistuvat maanantaina Gotlannin saarelle sijoitettavan P18-rykmentin seremoniaan.

Toimenpide on osa Ruotsin puolustuspolitiikan täyskäännöstä, sillä sama rykmentti lakkautettiin vuonna 2005. Tämän jälkeen saari oli käytännössä demilitarisoitu.

– Uuden rykmentin perustaminen Gotlantiin on selvä viesti saaren merkityksestä, puolustusministeri Peter Hultqvist toteaa.

P18 saa vastuulleen Gotlannin puolustuksen ja harjoitustoiminnan kehittämisen. Tähän mennessä toimintaa on johdettu mantereelta käsin.

Rykmentin vahvuudeksi arvioidaan noin 350 henkeä, josta pysyvää henkilökuntaa on 150. Puolustusministerin mukaan harjoitustoiminta Gotlannin ympärillä tulee lähivuosina lisääntymään.

Keväällä 2014 kärjistynyt Ukrainan kriisi muutti myös Itämeren turvallisuustilannetta, mikä kiinnitti myös Ruotsin huomion perinteisiin sotilaallisiin uhkiin.

Puolustusministerin mukaan lisäjoukkojen siirtäminen Gotlantiin voisi olla konfliktitilanteessa haastavaa.

– Pysyvän varuskunnan vuoksi puolustuksen lähtökohdat saarella ovat entistä vahvempia, Hultqvist sanoo.

Vuonna 2016 Gotlannin suojaksi perustettiin uusi 150 sotilaan vahvuinen taisteluosasto. Se siirtyy saaren kodinturvajoukkojen kanssa uuden rykmentin alaisuuteen.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)