Verkkouutiset

Ruotsin maahanmuuttoviraston kyltti Sundbybergissä. / Migrationsverket

Ruotsi tiukensi linjaa, turvapaikanhakijat suuntaavat nyt muualle

Hakijoiden määrä on lähes puolittunut vuoteen 2019 verrattuna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU-alueelle saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on pysynyt pandemian aikana aiempaa alhaisemmalla tasolla.

Tilanteen kerrotaan muuttuneen viime aikoina nopeasti muun muassa Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa. Tulijoiden määrä on vähentynyt EU-maista vain Ruotsissa, Unkarissa ja Sloveniassa. Ruotsista turvapaikkaa haki viime vuonna 12 991 henkilöä, kun kuluvan vuoden ennuste on 12 000 henkilöä.

Dagens Nyheter -lehden mukaan taustalla on Ruotsin tiukentunut linja. Ennen pandemiaa eli vuonna 2019 hakijoita oli lähes 22 000.

Turvallisten lähtömaiden listaa on laajennettu, joten kyseisiltä alueilta saapuvat voidaan palauttaa välittömästi. Muutos on pienentänyt hakijamäärää muun muassa Mongoliasta ja Georgiasta. Heinäkuussa voimaan astunut lainsäädäntö lisäsi määräaikaisten oleskelulupien osuutta ja kiristi perheenyhdistämisen vaatimuksia.

Henkilön on nykyisin saatava työn kautta kohtuulliseksi katsottu toimeentulo, ja maahan saapuville lapsille on oltava riittävästi asuintilaa eli käytännössä oma huone. Vaatimuksiin voi hakea poikkeusta kolme kuukautta oleskeluluvan myöntämisen jälkeen.

Monien maahantulijoiden matka Eurooppaan voi kestää viikkoja tai kuukausia. He ovat tällöin salakuljettajien tietojen ja päätösten varassa. Reitit määrittyvät esimerkiksi rajavalvonnan ja muiden rajoitusten perusteella. Monet luottavat jo aiemmin Eurooppaan päässeiden sukulaisten välittämiin tietoihin.

Itävaltaan Balkanin kautta saapunut 39-vuotias Ahmad sanoo DN:lle pohtineensa veljenpoikansa kanssa viimeisen viikon ajan lopullista kohdemaataan. Wieniin pääsy maksoi henkilöä kohden noin 13 000 euroa.

Dublin-asetuksen mukaan turvapaikkaa olisi haettava ensimmäisessä EU-maassa. Käytännössä valinta onnistuu, jos läpikulkumaista pääsee läpi herättämättä viranomaisten huomiota. Ruotsi ei ole kaksikon kohteena tiukentuneiden turvapaikkasäännösten vuoksi.

– Ei todellakaan. Edes Ruotsissa asuvat serkkumme eivät ole kannustaneet meitä hakemaan sieltä turvapaikkaa, Ahmad sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)