Verkkouutiset

Peter Hultqvist. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ruotsi testaa sotilaallista valmiuttaan yllätysharjoituksella

Valmiustarkastuksen taustalla on puolustusministeri Peter Hultqvistin mukaan turvallisuustilanteen heikkeneminen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsissa on parhaillaan käynnissä valtakunnallinen maanpuolustuksen valmiustarkastus. Useat joukko-osastot saivat perjantaina puoliltapäivin ilman ennakkovaroitusta harjoituskäskyn. Samalla myös osa kodinturvajoukoista määrättiin hälytystilaan.

Ruotsin puolustusvoimien mukaan  miehistöä ja upseereita kehotettiin ilmoittautumaan käsketyille joukkojen perustamispaikoille ottamaan vastaan tehtävänsä ja varusteensa sekä valmistautumaan siirtymiseen jollekin alueelle Ruotsissa. Osa joukoista oli saavuttanut toimintavalmiuden jo muutamaa tuntia myöhemmin.

– Tällaisen tarkastuksen tarkoituksena on kontrolloida joukkojen ja esikuntien kyky toteuttaa tehtävänsä kohotetun valmiuden oloissa, Ruotsin puolustusvoimien ylipäällikkö, kenraali Micael Bydén toteaa.

Valmiustarkastuksia järjestetään Ruotsissa säännöllisesti, mutta tämänkertaista harjoitusta Ruotsin puolustusvoimat luonnehtii poikkeukselliseksi. Lauantaiaamuna sitä olivat Bydénin lisäksi seuraamassa myös muun muassa puolustusministeri Peter Hultqvist ja kodinturvajoukkojen komentaja, kenraalimajuri Stefan Sandborg.

– Valmiustarkastukset ovat tie sotilaallisen suorituskyvyn nostamiseen. Turvallisuustilanne on ajan myötä heikentynyt, ja vuosina 2015–2020 puolustukseen panostetaan noin 55 miljardia [kruunua], Hultqvist sanoo.

– Eri muodoissa toteutettavat harjoitukset kohottavat puolustuksen toimintakykyä. Pidän tärkeänä vierailla joukko-osastoissa ja siten osoittaa hallituksen tukea ja kunnioitusta, hän toteaa.

Yleensä julkisuudelta piilossa

Ruotsin kodinturvajoukkojen 40 pataljoonaa on Ruotsin puolustusvoimien mukaan jatkuvasti mobilisoituina. Niistä suurimman osan kerrotaan saavuttavan toimintavalmiuden tuntien kuluessa.

Kesäkuussa 2018 kodinturvajoukot järjestivät oman valmiustarkastuksen. Vaikka osallistuminen siihen oli vapaaehtoista, enemmistö kutsutuista reserviläisistä saapui kansallisesta vapaapäivästä huolimatta paikalle.

– Kodinturvajoukkojen sotilailla ja upseereilla on tärkeä tehtävä kohotetun valmiuden oloissa, ja he suorittavat sen täydellä sydämellä ja ammattimaisesti. Se tekee minut ylpeäksi, kenraalimajuri Sandborg sanoo.

Valmiustarkastukset toteutetaan Ruotsin puolustusvoimien mukaan yleensä suurelta osin salassa eikä niihin liittyviä lukumäärä-, tehtävä- tai aikataulutietoja anneta julkisuuteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)