Verkkouutiset

Ruotsi tehostaa sotilasvalmiuttaan – ”turvallisuus huonontunut”

Toimien perusteluksi esitetään lähialueiden heikentynyt turvallisuuspoliittinen tilanne.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin puolustusvoimat kertoo lisäävänsä kaikkien puolustushaarojensa toimintaa Norlannissa, joka on pohjoisin maan kolmesta pääalueesta.

– Tulemme toimimaan maalla, merellä ja ilmassa. Huonontuneen turvallisuuspoliittisen tilanteen vuoksi haluamme markkeerata läsnäoloamme alueella, Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n siteeraama puolustusvoimien operaatiopäällikkö, vara-amiraali Jan Thörnqvist toteaa.

– Alue on strategisesti tärkeä sekä pohjois-etelä- että itä-länsi-yhteyksien kannalta, hän sanoo.

Norlannissa toteutettavaan tehostettuun operaatio- ja koulutustoimintaan osallistuu SVT:n mukaan maa-, meri- ja ilmavoimien joukkoja kaikkialta Ruotsista. Toiminnan painopisteen kerrotaan olevan Jämtlandissa, Ångermanlandissa ja Perämerellä, mutta joukkoja nähdään Ruotsin puolustusvoimien tiedottajan Melina Westerbergin mukaan myös Sundsvallin alueella.

Tehostettu partiointi ja merivalvonta mainituilla alueilla tulee hänen mukaansa jatkumaan suhteellisen pitkään, eikä niiden tarkkaa kestoa ole tässä vaiheessa mahdollista ilmaista.

Haluamme näkyä koko maassa

Vaikka joukot toimivat keskellä siviiliasutusta, kovapanosammunnat rajoittuvat Westerbergin mukaan yksinomaan niille varatuille alueille. Vaikka toiminnan taustalla on turvallisuuspoliittisen tilanteen heikentyminen, Norlannin asukkailla ei hänen mukaansa ole syytä huoleen.

– Ei ollenkaan, mutta haluamme näkyä koko maassa. Puolustusvoimat myös haluaa harjoitella ja toimia sellaisessa maan osassa, jossa meillä ei tällä hetkellä ole joukko-osastoja, mutta joka kuitenkin on strategisesti tärkeä osa maata, hän sanoo.

Sitä, mitä kaikkea toiminta Norlannissa käytännössä merkitsee, Westerberg kieltäytyy operatiivisista syistä kommentoimasta. Ruotsin puolustusvoimat kuitenkin korostaa, että kaikkien on syytä noudattaa sotilaiden antamia harjoituksiin ja ”muuhun toimintaan” liittyviä rajoituksia ja varoituksia.

Toiminta on SVT:n mukaan alkanut tällä viikolla Östersundissa, ja sen on määrä laajeta kohti itää muun muassa Sollefteåhon, Härnösandiin ja Sundsvalliin.

Hyökkäys kohdistuisi Suomen ja Ruotsin pohjoiseen

Ruotsalaiskenraali Karlis Neretnieks arvioi maaliskuussa Suomen, Ruotsin ja Naton valmistautuvan puolustamaan pohjoisia alueita yhteistuumin.

Ruotsin maaliskuiseen Northern Wind 2019 -sotaharjoitukseen osallistui ruotsalaisjoukkojen lisäksi useita tuhansia sotilaita Norjasta, Britanniasta ja Yhdysvalloista. Myös Suomen puolustusvoimat oli mukana harjoituksessa yli 1 500 sotilaan ja 500 ajoneuvon voimin.

Neretnieks uskoo Venäjän pyrkivän mahdollisessa konfliktissa käyttämään Suomen ja Ruotsin ilmatilaa sekä maa-alueita toimintaan Norjassa sijaitsevia Naton tukikohtia vastaan. Tätä puoltaisi myös Venäjän omien Kuolan niemimaalla olevien tukikohtien puolustuksen varmistaminen.

– Pohjoisen Skandinavian suurten osien tai koko alueen haltuunotosta tulee siten Venäjän kannalta ratkaiseva intressi mahdollisessa konfliktissa Natoa vastaan. Naton kannalta on vastaavasti yhtä tärkeää estää Venäjää valtaamasta suuria osia alueesta, Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun entinen rehtori, kenraalimajuri evp Karlis Neretnieks arvioi viime keväänä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)